Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Porista lennetään taas Tukholmaan

Kuva: Porista lennetään taas Tukholmaan

Porista lennetään taas suoraan Tukholmaan kymmenen vuoden tauon jälkeen. SAS:in tytäryhtiö Blue1 aloitti viime sunnuntaina Porin ja Tukholman välillä uuden reitin, jota lennetään 50-paikkaisella Saab 2000-koneella yhdentoista edestakaisen viikkovuoron liikenneohjelmalla.

Blue1 toivoo reitin tavoittavan niin liike- kuin vapaa-ajan matkustajia Porista ja lähikunnista. Yhtiö laskee saavansa hyviä täyttöasteita, mutta reitti nähdään paitsi väylänä Tukholmaan erityisesti myös porttina muualle maailmaan. Yhtiössä uskotaan, että yli puolet matkustajista jatkaa Tukholmasta pidemmälle.

Uusi reitti palvelee myös Rauman seutua ja Olkiluodossa työskenteleviä ulkomaalaisia. Erityisesti ranskalaisten voi ennustaa suosivan reittiä.

Porissa ja maakunnassa ollaan kiinnostuneita myös matkustuksesta toisin päin. Erityisesti kokousmatkailulla nähdään olevan mahdollisuuksia. Sen sijaan lomamatkailu jää ainakin kesällä  vähemmälle, koska lentoja supistetaan ja lopetetaan joksikin aikaa kokonaan kesäkaudella.

Tukholman reitin matkustajamäärien ennustetaan kasvavan, kun yhteys Helsinkiin katkeaa. Lentoyhtiö Flybe lopettaa Porin ja Helsingin väliset lennot 9. huhtikuuta.

Heli Kokko

30.3.2012 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva