Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Armeijamuistoja

Kuva: Armeijamuistoja

Kun viime viikkoina on käyty vilkasta keskustelua varuskuntien lakkauttamisesta, niin on väkisin tullut mieleen omat armeija-ajat 1970-luvulla. En ole vuosien saatossa käyttänyt kovin paljon aikaa armeijamuistojen kertomiseen lähipiirissä, sillä ”aikansa kutakin” -periaate pätee mielestäni niin armeijaan kuin kouluunkin.

Joskus äijäporukassa armeija-aikoja toki tulee kerrattua. Sehän tavallaan kuuluu äijähenkeen. Nykyisin toki naisetkin näitä muistoja voivat jo kertoa.

Omat armeijamuistoni ajoittuvat 1970-luvun puolivälin tienoille Turkuun, missä vierähti kahdeksan kuukautta ilmatorjuntapatteriston suojissa Heikkilän Kasarmilla. Nykyisin ei enää kyseistä ilmatorjuntapatteristoa ole, sillä se lakkautettiin viime vuosikymmenellä, kun puolustusvoimien edellistä rakennemuutosta tehtiin.

Kävin muutama vuosi sitten Heikkilässä poikani kanssa, kun hän hoiti siellä omia armeija-asioitaan. Silloin koreaa kasarmia peruskorjattiin merivoimien esikunnaksi.

Aikanaan sanottiin, että ilmatorjunta on herramiesten aselaji, mutta samanlaisia varusmiehiä siellä oli kuin muuallakin. Kun ruotsinkielinen Dragsvik on ollut paljon esillä, niin Heikkilässä oli turunkielinen it-patteristo. Valtaosa varusmiehistä oli Turun seudulta. Me satakuntalaiset ja eteläpohjalaiset olimme vähemmistöä.

Omat tupakaverini olivat jokseenkin kaikki Turusta, ja siviiliin päästyäni puheessani oli kuulemma turkulainen aksentti.

Olennaisin ero moniin muihin aselajeihin oli se, että ilmatorjunta oli ja on moottoroitu, ja tykitkin Turussa olivat kevyitä kaksiputkisia venäläisiä Sergei-tykkejä. Siihen aikaan ne edustivat  modernia tekniikkaa. Ilmatorjuntaohjusten tulosta Suomeen vasta puhuttiin. Ne otettiin Turussa käyttöön vasta oman varusmiesaikani jälkeen.

Tosin henkilökohtaisena aseena meillä oli sodanaikaiset ”pystykorva” -kiväärit ja Suomi-konepistoolit, joiden lukot olivat niin väljiä, että ne saattoivat laueta itsestään pienestä tärähdyksestä.

Alokasaika Turussa oli varmasti yhtä rankkaa kuin silloin missä tahansa varuskunnassa: sulkeisharjoituksia, asekoulutusta, rättisulkeisia ja muuta pientä simputusta oli ihan riittävästi. Ensimmäiselle viikonloppulomalle pääsi kolmen viikon kuluttua, kun osattiin käyttäytyä. Sotilaskotiin ei päässyt ennen kuin osasi arvomerkit ja vuode oli pedattu tiiliskiveksi.

Ajat ovat tietysti toiset, mutta tuntuu hupaisalta, kun nyt äidit ja tyttöystävät surkuttelevat, että poika joutuu olemaan jopa kaksi viikkoa armeijassa pääsemättä kotiin.

Kun on kuulostellut nykyistä menoa armeijassa, niin ajat ovat todella muuttuneet. Silloin huonompikuntoinen pärjäsi ja pystyi nostamaan kuntoaan vähitellen sen sijaan että lähdettäisiin siviiliin kahden viikon kuluttua palveluksen astumisesta, kuten nyt yli 10 prosenttia alokkaista tekee.

Tykillä minulle oli suotu vasemman lataajan tehtävä, mutta en ehtinyt siihen juurikaan  koulutusta, sillä minut komennettiin kirjuriksi naapuripatteriin. Henkilökohtaiseksi aseeksi tuli lähinnä kirjoituskone, jolla tehtiin päivittäin neljänä kappaleena päiväohjelma ja kirjoitettiin lukematon määrä kirjeitä esikuntiin sekä vastattiin puhelimeen.

Pattereiden ainoat toimistotyöntekijät olivat varusmiehiä. Vasta patteriston esikunnasta löytyi siviilejä. Me kirjurit pyöritimme patterin rutiineja sillä aikaa kun kantahenkilökunta huiteli missä sattui.

Patteriston kaikkien pattereiden vääpelit sattuivat ajamaan vapaa-ajallaan taksia. Lisäksi omalla vääpelilläni oli vielä vene varuskunnan rannassa.

Nämä harrastukset ja firapelit olivat heille usein tärkeämpiä kuin itse päätyö. Tämän tästä he ilmoittivat meille kirjureille virallisesti olevansa ”ulkoalueita tarkastamassa”. Aluksi herätti ihmetystä, miksi niitä pitää tarkastaa varsinkin kauniina päivinä useita kertoja. Vähitellen asia selvisi. Oma vääpelini käski kertoa ulkoalueiden tarkastamisesta, jos joku ylempi häntä kyselee. ”Mutta jos joku suurempi hätä tulee, juokset hakemaan minut tuolta rannasta”, hän määräsi.

Kirjurikin oli tykkimies, siis tavallista miehistöä. Mutta kerran minuakin herroiteltiin, kun nykyisin huippukapellimestarina kunnostautunut alokas Osmo Vänskä tuli ensimmäisen kerran toimistoon. Hän seisoi edessäni asennossa ja kysyi: ”Herra tykkimies, saanko puhutella?”

Mitä tuohon osasi sanoa.

Jukka Vilpniemi

30.3.2012 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala