Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Kansanedustaja Salonen: Oikeusministeri Henrikssonin toimittava

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) on tyrmistynyt kuultuaan Uudenkaupungin poliisin tutkimusten tuloksista julki tulleessa lapsiin kohdistuneessa seksuaalirikossarjassa.

 

 -  Meidän tulee suojella lapsiamme ja nuoriamme kaikin mahdollisin keinoin. Viime aikoina esiin nousseet hyväksikäyttöepäilykset ovat traagisuudessaan hirvittäviä. On meidän kansanedustajien velvollisuus kehittää lainsäädäntöämme siten, että nämä rikokset voitaisiin parhaalla tavalla ennaltaehkäistä. Kyse on nyt ennen kaikkea tahdosta. Samalla tulee huolehtia siitä, että kaikille rikosten uhreille sekä heidän perheilleen järjestetään riittävästi hoitoa ja tukea, Salonen painottaa.

Suomen lainsäädännössä on tällä hetkellä aukkoja, jotka mahdollistavat seksuaalirikollisille työskentelyn lasten ja nuorten parissa seksuaalirikostuomionsa jälkeenkin. Uudenkaupungin poliisin tutkiman ja eilen esille nousseen seksuaalirikossarjan tekijä saattaa olla henkilö, joka lapseen kohdistuneen seksuaalirikostuomionsa jälkeen työskenteli vielä kolmen vuoden ajan nuoriso-ohjaajana. Tällainen on mahdollista sen vuoksi, että tuomioistuimilla on ilmoitusvelvollisuus seksuaalirikostuomioista ainoastaan, mikäli henkilö työskentelee virkasuhteessa. Lain ulkopuolelle jäävät monet lasten ja nuorten parissa työskentelevät henkilöt, kuten nuoriso-ohjaajat. Kansanedustaja Salonen on tehnyt lakialoitteen tämän lainkohdan korjaamiseksi. Lakialoite sai eduskunnassa positiivisen vastaanoton aiemmin maaliskuussa käydyssä lähetekeskustelussa, jossa sitä kannatettiin kymmenien kansanedustajien puheenvuorojen voimalla.
 - Tekemäni lakialoitteen pohjalta 101 kansanedustajaa haluaa muutosta nykyiseen lainsäädäntöömme, joka mahdollistaa seksuaalirikostuomion saaneen työskentelyn lasten ja nuorten parissa. Siitä osoituksena ovat allekirjoitukset tekemässäni lakialoitteessa. Lakialoitteessa esitän, että tarkennetaan tuomioistuimen velvollisuutta ilmoittaa tuomiostaan työnantajalle, mikäli henkilö työskentelee lasten ja nuorten kanssa ja tulee tuomituksi lapseen kohdistuvasta seksuaalirikoksesta. Tämä parantaisi lasten ja nuorten turvallisuutta, kansanedustaja Salonen kertoo.

Kansanedustaja Salosen tekemää lakialoitetta käsitellään eduskunnan lakivaliokunnassa. Tällä hetkellä lakialoite odottaa oikeusministeriön lausuntoa. Tulossa oleva lausunto on lainsäädännön korjaamisen kannalta todella tärkeä. Asia nousi kansanedustaja Salosen nostamana esille myös eduskunnan kyselytunnilla muutama viikko sitten, jossa tosin oikeusministeri Henriksson ei luvannut  lakiin suoranaista muutosta.
 -  Toivon ministeri Henrikssonin ryhtyvän nyt toimeen ja ottavan tämän lakialoitteen aktiiviseen käsittelyyn, koska kysymys on lastemme ja nuortemme turvallisuudesta. Me emme saa enää antaa ikävien tapahtumien toistua lainsäädäntömme puutteiden vuoksi, kansanedustaja Salonen vaatii.

21.3.2012 15:07

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala