Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Yhdeksäs kerta: Kaija Laurila on arkienkeli

Kuva: Yhdeksäs kerta: Kaija Laurila on arkienkeli

Helmikuun alussa käynnistynyt evankelis-luterilaisen kirkon Yhteisvastuukeräys torjuu ylivelkaantumista Suomessa ja tukee pienrahoitustoimintaa Ugandassa.

Vapaaehtoiset ”arkienkelit” toimivat muun muassa kerääjinä, avustavat seurakuntien Yhteisvastuu-tapahtumien järjestämisessä tai järjestävät omia tapahtumia.

Kerääjällä on joko lipas tai lista. Porilaisella Kaija Laurilalla on alkamassa yhdeksäs kerta Yhteisvastuun listakerääjänä Kalaholman kaupunginosassa.

Kaija Laurila tekee keräyskierroksensa vähän myöhemmin keväällä, ilmojen lämmettyä. Kun keräyskierros on ohi, halu osallistua seuraavanakin vuonna vahvistuu:

– Tulee olo, että tämä on kyllä niin tärkeää työtä, että ei tätä voi lopettaa. Ihmisillä on halu auttaa ja se onnistuu helposti, kun antaa heille siihen tilaisuuden.

”Kuka tahansa voi pudota velkakuiluun”, Turun piispa Kaarlo Kalliala sanoo television Yhteisvastuukeräyksen tietoiskussa.
Vuoden 2012 keräysvaroin käynnistyy Takuu-Säätiön pienluottohanke, jossa taloudellisessa ahdingossa oleville ihmisille myönnetään matalakorkoisia pienlainoja.

Kotimaan keräyskohde osuu todella ajan hermoon: monet pikaluottoja ottaneet ovat joutuneet velkakierteeseen, josta ei näy poispääsyä.

Heli Kokko

Lisää Kaija Laurilasta ja Yhteisvastuukeräyksestä 17. helmikuuta Uudessa Ajassa
 

17.2.2012 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala