Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Uuden Ajan uusia tuulia

Kuva: Uuden Ajan uusia tuulia

Tälle meidän Uudelle Ajallemme pian päättyvä vuosi on ollut melkoisen myllerryksen aikaa, kun lehti on sananmukaisesti taistellut olemassaolostaan. Kuten on tiedossa, tuo taistelu on nyt voitettu, ja lehti jatkaa toimintaansa viikkolehtenä.

Menneitä on nyt turha enää veivata, ja katseet ja toiminta on käännettävä tulevaan, joka ei tule olemaan mitenkään helppoa. Edessä on vielä kipeitä ratkaisuja kuten Rauman aluetoimituksen lopettaminen, josta uutisoimme toisaalla tässä lehdessä.

Tuo aluetoimituksen lopettaminen on kuitenkin pakon sanelema, sillä lehti joutuu elämään aiempaa niukemmalla viestintätuella. Toimintojen ja niukkenevien voimien keskittäminen Porin toimitukseen on taas edellytys sille, että lehden valmistusprosessi voidaan hoitaa kunnialla kaikissa tilanteissa, myös yllättävissä.

Uuden Ajan ystävät Rauman seudulla ovat jo kantaneet huolta siitä, että alueen painoarvo lehden sisällössä vähenisi aluetoimituksen lakkautuksen myötä. Huoli on kuitenkin turha, sillä Rauman alue on tärkeä osa Satakuntaa, ja niinpä sillä tulee olemaan tärkeä rooli jatkossa myös Uuden Ajan sisällössä. Porin toimitus seuraa alueen tapahtumia sekä elämää, ja kertoo niistä sivuillaan kuten tähänkin asti.

Uusi Aika on satakuntalainen viikkolehti, ja lehden tehtävänä on kertoa satakuntalaisista asioista. Toki meillä on painopisteitä kuten Pori ja Rauma. Mutta yhtä lailla tärkeitä alueita ovat keskinen Satakunta, jokilaakso ja Pohjois-Satakunta kuten Kankaanpään tienoo.

Toimituksen tehtävänä on tasapainoilla näiden seutujen välillä niin, että lukijamme pysyvät kuusalla alueidensa asioista. Tämä tapahtuu paitsi viikoittaisen uutisoinnin myös kuntanumeroiden kautta.

Pienenä viikkolehtenä Uusi Aika ei tietenkään pysty kilpailemaan uutisvirrassa seitsenpäiväisen maakuntalehden tai sähköisen median kanssa.

Sosialidemokraattien äänenkannattajana keskitymme sen sijaan sosialidemokraattista liikettä ja ammattiyhdistysliikettä lähellä oleviin asioihin ja ihmisiin sekä ylipäätään yhteiskunnan ilmiöihin kansalaisten näkökulmasta.

Pienentyneet resurssimme pakottavat meidät entistä tarkemmin valikoimaan ja priorisoimaan sisältöämme, mutta sekin tehdään tasapuolisesti.

Onkin tärkeää, että lukijat ja tilaajat antavat lehden toimitukseen palautetta siitä, olemmeko tehneet oikeita valintoja. On myös tärkeää, että Uuden Ajan lukijat antavat toimitukseen vinkkejä siitä, mistä kannattaisi kirjoittaa.

Tuleva vuosi tuo Uuteen Aikaan joitakin sisällöllisiä muutoksia.

Annamme edelleen tilaa mielipidekirjoituksille. Sivuillamme kirjoittavat vuorollaan jatkossakin useat tutut kolumnistit eri puolilta Satakuntaa. Lukijoiden mielipidekirjoitukset ovat nekin tervetulleita, sillä parhaimmillaan juuri ne edustavat sitä sananvapautta, jolla lehtemme olemassaolon oikeutusta on perusteltu.

Toimitus pyrkii uudistamaan ja terävöittämään myös omaa journalistista tuotantoaan. Sen pitäisi näkyä aihevalinnoissa sekä juttujen ja kuvituksen sisällössä. Me kirjoitamme edelleen politiikasta, työelämästä ja ay-liikkeestä, kuntien päätöksenteosta, kulttuurista ja urheilusta.

Eräs näkyvä muutos tulee olemaan ”Ihmisten kesken” -sivun rakentaminen uudelleen. Sivulla kauan olleen ”Perhelääkäri” -palstan julkaisua harvennetaan niin, että sen paikalla on joka toinen viikko ruokaan tai terveelliseen elämään liittyvä toimituksen oma juttu. Samalla sivulla voidaan jatkossakin lukea murrepakinoita, ja aikomuksemme on tuoda sivulle myös jotakin muuta viihdyttävää tai hyödyllistä.

Uutta Aikaa on syystäkin arvosteltu siitä, että olemme unohtaneet nuoret. Pyrimme vähin erin korjaamaan myös tämän puutteen.

Aivan oma maailmansa on verkkolehti, joka on tullut painettujen lehtien rinnalla yhä tärkeämmäksi.

Uuden Ajankin verkkolehden lukijakunta laajenee koko ajan, ja aiomme ensi vuoden aikana panostaa pienen toimituksemme voimavarojen rajoissa sen kehittämiseen.

Uuden Ajan päätuotteena on ja pysyy kuitenkin Porissa painettu lehti, joka jatkossa leviää toivottavasti yhä laajemmalle. Sitä toivottavasti edesauttaa sekin, että lehti menee tilaajille yhä useammin aamukannossa.

Jukka Vilponiemi

2.12.2011 08:55

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva