Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Perussuomalaisten valtuustoryhmä hajoaa Porissa

Perussuomalaisten Porin valtuustoryhmä hajoaa sisäisiin ristiriitoihin. Viime viikolla valtuutettu Irma Anttila loikkasi keskustan ryhmään, ja nyt valtuutettu Janne Kuusisto on ilmoittanut eroavansa puolueesta ja perustavansa oman ryhmän. Asiasta kertoi ensimmäisenä YLE Satakunta.

 

Ristiriidat voimistuivat pari viikkoa sitten, kun kansanedustaja Ari Jalonen ilmoitti jättävänsä Porin kaupunginhallituksen ja ilmoitti seuraajakseen Porin Perussuomalaiset -yhdistyksen puheenjohtajan Janne Salosen.

Salonen ei kuitenkaan kelvannut perussuomalaisten valtuustoryhmälle, joka halusi kaupunginhallitukseen Tommi Salokankaan. Porin kaupunginvaltuusto valitsi hänet kaupunginhallituksen jäseneksi ja toiseksi varapuheenjohtajaksi viime maanantaina.

Nyt myös Janne Salonen on eroamassa yhdistyksensä puheenjohtajan paikalta.

Perussuomalaiset saivat viime kunnallisvaaleissa Porissa 4 valtuustopaikkaa ja Noormarkussa 2, joten kuntaliitoksen jälkeen puolueen valtuustoryhmään kuului ennen hajoamista kuusi valtuutettua. UA

19.10.2011 12:01

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala