Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Killan Vahala vaitonainen yhdistymissuunnitelmista

Kuva: Killan Vahala vaitonainen yhdistymissuunnitelmista

Kahden suuren porilaisen demariyhdistyksen eli Porin sos.dem. Killan ja Karhukaupungin Demarien aikeet yhdistyä saanevat ensi viikolla vahvistusta, kun yhdistykset järjestävät asiasta lehdistötilaisuuden. Siihen saakka Killan puheenjohtaja Ari Vahala on vaitelias suunnitelman yksityiskohdista. Samaan aikaan Porin sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön johto hämmästelee toimintatapoja ja motiiveja, joilla yhdistymistä toteutetaan.

Yhdistyminen on Ari Vahalan mukaan tarkoitus toteuttaa niin, että Mikko Elon johtama Karhukaupungin Demarit ja lisäksi ainakin yksi porilainen demariyhdistys liittyvät Kiltaan. Uuden yhdistyksen puheenjohtajaksi on kaavailtu Vahalaa.

Vahala ei kerro sitä, mitä yhdistyksiä hankkeessa kaikkiaan on mukana.  

Neuvotteluissa on ollut mukana tiettävästi kuitenkin ainakin Pihlavan sosialidemokraattien johtoa.

Useista ei lähteistä saatujen tietojen mukaan Killan ja Karhukaupungin Demarien johtohenkilöt ovat houkutelleet viime päivinä useita pienempiä porilaisyhdistyksiä mukaan yhdistymishankkeeseen. Asialla on ollut Vahalan lisäksi ainakin Killan kunniapuheenjohtaja Ahti Salmi.

Kunnallisjärjestön puheenjohtajan Esa J. Wahlmanin mukaan on hyvä, että yhdistyksiä liitetään yhteen, mutta nyt on kyse menettelytavoista.

- Jos yhdistymisen motiivina on kosto ja revanssi kunnallisjärjestön nykyistä enemmistöä tai Pori työväenyhdistystä vastaan, niin ei olla oikealla asialla.  


Hänen uskoakseen taustalla on mm. se, että Kilta ja Karhukaupungin Demarit hävisivät vuosi sitten kunnallisjärjestön edustajistossa puheenjohtajan vaalin, kun ne yrittivät paikalle omaa ehdokastaan.

Jukka Vilponiemi

Juttu kokonaisuudessaan 9. syyskuuta Uudessa Ajassa

 

 

9.9.2011 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala