Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Jos minästä kasvaisi me

Kuva: Jos minästä kasvaisi me

Yhteistyö on taito, jota tarvitaan kaikessa elämisessä yhä enemmän. Jokainen osaa tehdä yhteistyötä, jos vain haluaa. Ihmiset on tarkoitettu toimimaan yhdessä, mutta ongelmia syntyy, kun joku alkaa vaatia toisia toimimaan hänen ehdoillaan tai alistumaan hänen tahtoonsa.

Yhteistyössä on aina kyse oppimisesta ja sopeutumisesta. Sitä ei pidä tehdä ego edellä.

KTM Heikki Peltola käsittelee uudessa kirjassaan yhteistyötä, hän tosin puhuu yhtenä tekemisestä. Peltolan mukaan yhtenä tekeminen on yhteistyön ylevin muoto. Se edellyttää, että ihmiset virittyvät toimimaan toisten kanssa ja säätävät egonsa oikealle tasolle.

 ”On kuitenkin tyhmää tyytyä tähän, koska hyvällä yhteistyöllä on mahdollisuus synnyttää myös sellaista, mikä ylittää kaikkien odotukset ja on aidosti sytyttävää, palkitsevaa ja koskettavaa”, Peltola toteaa.

Kirjan mukaan työpaikoilla on kahdenlaisia ryhmiä: vahvoja ja tyhmiä. Vahvassa ryhmässä ollaan eri mieltä, mutta ihmiset tukevat toisiaan. Tyhmässä ryhmässä ihmiset kampittavat toisiaan ja kilpailevat keskenään.

Peltola toteaa, että monet yliarvioivat omat valtuutensa, mutta paljon enemmän on ihmisiä, jotka aliarvioivat ne ja toimivat vajaalla teholla. Peltola kutsuu heitä alimielisiksi. Ei ole kenenkään etu, että ryhmässä on passiivisia ja apaattisia toimijoita. Kun tehtävässä halutaan onnistua isosti, on saatava kaikki päät käyttöön. Ratkaisevaa on, kokevatko ihmiset saavansa vai joutuvansa tekemään työtään.

Peltola uskoo yksinkertaisiin keinoihin yhteistyön parantamiseksi: on kuunneltava ihmisiä paremmin, heitä on rohkaistava käyttämään kykyjään ja pitämään puolensa, mutta ennen kaikkea on opittava paremmin hyödyntämään se valtava voima, joka väreilee ihmisten välillä. Monilla työpaikoilla tuo voima on vajaakäytössä.

Monelle työstä on tullut puurtamista ja sen tarkoitus on huolestuttavasti hämärtynyt. Työn tuloksia on alettu mitata vaarallisen yksiulotteisilla mittareilla. Tämä on johtanut työn mielekkyyden katoamiseen.

”Työssä ja johtamisessa on aina kyse ihmisten palvelemisesta, toisille tekemisestä. Siksi työtä ja hyvin tekemistä pitää arvostaa. Suurimmat haasteemme liittyvät mieleen eivätkä talouteen”, Peltola kiteyttää kirjassaan.

Niinhän se on, että ihmisen on hyvä olla silloin, kun hän saa tehdä arvostamiensa ihmisten kanssa sellaista, mitä pitää tärkeänä. Aina ei voi valita, mitä tekee ja kenen kanssa, mutta jokainen voi vaikuttaa siihen, miten tekee ja suhtautuu omiin hankkeisiinsa ja toisiin ihmisiin.

Itse olen työskennellyt jo pitkään pienessä, alle 10 hengen työyhteisössä. Pienessä porukassa jokainen tuntee toisensa. Kaikille on selvää, että tarvitsemme toisiamme ja kaveria autetaan. Me-henki toimii hyvän yhteistyön moottorina ja huumori auttaa jaksamaan.

Peltolan viisaudet pätevät paitsi työelämässä yhtä hyvin myös kotona ja vapaa-aikana. Yhteistyötä, yhtenä tekemistä tarvitaan myös perheissä. Jos kotona jokainen perheenjäsen puuhastelee vain omia juttujaan, ei perhe ole yhtenäinen, eikä sitä oleellista me-henkeä synny.

Ajatusta voisi soveltaa niin ikään koko nyky-yhteiskuntaan. Jos tänä päivänä niin yleisen minä-ajattelun sijaan tarkasteltaisiin asioita enemmän me-näkökulmasta, mullistuisivat monet käsitykset, teot ja päätökset - ja parempaan suuntaan.

Ja meitä kaikkia auttaa varmasti jaksamaan Peltolan ajatus, että elämä ei ole suoritus vaan elämys. Elämän arvoa ei saa kutistaa muutamaan mitättömään numeroon. Sen ydintä ei voi ilmaista vuosina, kiloina eikä sentteinä. Elämä on ihme, jota ei pidä eikä saa määritellä. Se pitää tuntea ja kohdata.

Maarit Kautto

2.9.2011 08:40

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva