Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Melua melusta

Kuva: Melua melusta

SuomiAreenan melukeskustelua ei olisi voinut sijoittaa parempaan paikkaan kuin kaupungintalon pihalle. Ohiajavat rekat ja muu liikenne todistivat, että melu on merkittävä ongelma, silloinkin kun ohjearvoja ei ylitetä.

– Melu on subjektiviinen kokemus ja melussa ei ole nollatoleranssia, yhdyskuntameluasioista vastaava insinööri Jari Lampinen Porin ympäristövirastosta tiivisti.

Lampinen juonsi Porissa ilmestyvän Ympäristö ja Terveys -lehden keskustelun.

Yli miljoonan suomalaisen sanotaan kärsivän melusta. Läheskään kaikki melu ei ole terveydelle haitallista, vaan se on myös ääntä, joka koetaan häiritsevänä tai epämiellyttävänä.

Tilaisuudessa puhuttiin muun muassa isojen musiikkitapahtumien melusta ja kerrostalojen kivijalkoihin sijoitettujen ravintoloiden aiheuttamasta melusta.

Kuuloliiton asiantuntija Kauko Saari kertoi, että nykyisin voidaan säädellä äänet pysymään jo melkein metrin tarkkuudella tapahtuma-alueella line array -kaiuttimilla, joista ääni tulee voimakkaasti suuntaavana, mutta vain ylätaajuuksilla. Näin on ratkaisematta matalataajuisten eli bassoäänien aiheuttama melu. Tosin niidenkin kulkua estämään on kehitetty ns. vastakartioita.

– Nimenomaan jumputus on se joka aiheuttaa eniten valituksia.

Asuinkerrostalojen kivijaloissa harjoitettava liiketoiminta muuttuu monen mielestä häiriöksi silloin kuin kauppa lähtee ja tilalle tulee baari, ravintola, musiikkibilepaikka tai pizzeria.

Tilaisuudessa kerrattiin, että ensin kannattaa ottaa yhteyttä isännöitsijään ja taloyhtiöön, vasta sitten viranomaisiin. Samoin todettiin, että halpojakin keinoja voi löytyä melun torjumiseen. Jos esimerkiksi kalusteiden siirtelystä kuuluu kovaa ääntä runkomeluna tai ilmastointiputkien kautta koko taloon, yrittäjä olisi syytä velvoittaa varustamaan kalusteet pehmusteilla tai uusimaan lattiat.

Heli Kokko

12.7.2011 15:54

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva