Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

SDP:lle torjuntavoitto, persut jyräsivät, kokoomus ykkönen

Sosialidemokraatit saavuttivat eduskuntavaalien torjuntavoiton kirimällä toiseksi suurimmaksi puolueeksi suurimmaksi nousseen kokoomuksen jälkeen. Vaalien todellisia voittajia olivat kuitenkin perussuomalaiset, jotka nousivat kolmoseksi. Keskusta kärsi rökäletappion, ja sen edessä on jääminen oppositioon.

 

Sunnuntain eduskuntavaalit olivat kaiken kaikkiaan oikeistohallitukselle tyrmäys, sillä RKP:tä lukuun ottamatta kaikki hallituspuolueet eli keskusta, kokoomus ja vihreät menettivät paikkoja. Niiden tappio oli yhteensä 27 paikkaa.

Eduskunnan suurimmaksi puolueeksi noussut kokoomus sai 43 paikkaa menettäen kuitenkin edellisistä vaaleista 6 paikkaa.

Sosialidemokraatit kaatoivat gallupit ja nousivat vaalien kakkoseksi 42 kansanedustajalla. SDP menetti edellisiin vaaleihin nähden lopulta vain 3 paikkaa. Puheenjohtaja Jutta Urpilainen totesikin, ettei hopea ole häpeä.

Perussuomalaisten ryntäys riitti Timo Soinin johdolla lopulta kolmanteen sijaan, mutta persut olivat vaalien ainoa todellinen voittaja. Puolue sai uuteen eduskuntaan 39 paikkaa eli 34 paikkaa lisää vanhaan eduskuntaan verrattuna.

Entinen pääministeripuolue keskusta kärsi historiansa suurimpiin kuuluvan tappion menettämällä 16 paikkaa. Puolue sai uuteen eduskuntaan vain 35 paikkaa, ja puheenjohtaja Mari Kiviniemi ilmoittikin tuloksen selvittyä puolueen jäävän suosiolla oppositioon.

Vasemmistoliitto sai 14 paikkaa, menetystä 3 paikkaa.

Vihreät olivat hallituksen toinen suuri häviäjä, kun puolue menetti 5 paikkaa jääden 10 edustajaan. Myös puheenjohtaja Anni Sinnenmäki ennakoi puolueensa jäävän nyt oppositioon.

RKP säilytti entiset 9 paikkaansa. Kristillisdemokraatit saivat 6 paikkaa menettäen yhden.

Vaalituloksen perusteella uuden hallituksen kokoamisesta odotetaan hankalaa. Hallituksen tunnustelun aloittaa suurin puolue kokoomus Jyrki Kataisen johdolla. Sunnuntai-iltana oli vaikea ennakoida, ovatko tulevassa hallituksessa kokoomuksen lisäksi demarit ja perussuomalaiset vai molemmat. Varmaa ei ole vielä sekään, pystytäänkö hallitusta ylipäätään muodostamaan kokoomuksen johdolla.

Jukka Vilponiemi

18.4.2011 00:22

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala