Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Porin johto vaati Pekkariselta Nokia-paketin ulottamista Poriin

Porin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Krista Kiuru (sd) ja kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen patistivat keskiviikkona elinkeinoministeri Mauri Pekkarista (kesk), että valtion Nokia-paketti ulotetaan myös Poriin, mikäli Nokian alihankkijana toimiva Digian Porin yksikkö lopetetaan. Uhattuna on 85 työpaikkaa.

 

Porilaisten mukaan toimenpiteisiin on Porissakin ryhdyttävä viipymättä, sillä korvaavien ohjelmistoalan työpaikkojen löytyminen Porin tai Satakunnan alueelta on äärimmäisen haastavaa.

Ministeri Pekkarinen vakuutti, että yhteiskuntavastuu ulottuu myös Digian kaltaisiin alihankintaketjuihin.

Hän suhtautui satakuntalaisten huoleen ymmärtäväisesti ja kertoi valmisteilla olevasta toimenpidekokonaisuudesta, mikä edellyttää alueen elinkeinotoimijoiden, valtion aluehallintoviranomaisten ja maakunnallisten liittojen kiinteää yhteistyötä.

Kiurun ja Luukkosen mukaan Porin kaupunki tulee omalta osaltaan aktiivisesti huolehtimaan siitä, että Pori pääsee osaksi ministerin ehdottamaa toimenpidekokonaisuutta. 

Pyrkimyksenä on, että mahdollisimman suuri osa Digian Porin yksikön työntekijöistä voi edelleen työllistyä omassa maakunnassa ja näin rakennemuutoksen vaikutukset jäävät mahdollisimman pieniksi.

UA

9.3.2011 12:56

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva