Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Perusturvan taso matala ja jälkijättöinen

Perusturvan taso on Suomessa matala, ja se on jäänyt jälkeen yleisestä tulokehityksestä, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n perusturvan arviointiraportista.

Perusturvan arvioinnissa otetaan huomioon keskeisimmät Kelan etuudet ja toimeentulotuki. Perusturvan varassa elävien kotitalouksien määrä on kaksinkertaistunut 20 vuodessa.

 

Vuonna 2009 noin 150 000 suomalaista eli kotitalouksissa, joiden bruttotuloista yli 90 prosenttia koostui perusturvaetuuksista, mikä on tuplasti enemmän kuin vuonna 1990.

Perusturvan varassa olevien kotitalouksien käytettävissä olevat tulot ovat reaalisesti kasvaneet vuodesta 1990, mutta käytettävissä olevat tulot asumismenojen jälkeen ovat laskeneet kaikilla muilla paitsi eläkkeensaajilla.

Takuueläkkeen myötä eläkkeensaajat ovat ainoa ryhmä, jonka perusturvan taso riittää kattamaan kohtuullisen minimikulutuksen. Muiden perusturvan varassa elävien kotitalouksien tulot riittävät kattamaan vain noin kaksi kolmasosaa kohtuulliseksi katsotusta minimikulutuksesta.

Minimikulutuksen kattamisen arvioidaan vaativan yksinasuvalta 575–660 euroa kuukaudessa asumismenojen jälkeen vuonna 2011.
Vuonna 1995 yksin asuvan työttömän perusturva kattoi 77 prosenttia väestön sopivaksi katsomasta vähimmäisturvan tasosta, vuonna 2010 enää 62 prosenttia.

Yksin asuvan perusturvan varassa elävän tulotaso ennen asumismenoja on 37–45 prosenttia keskipalkkaisesta vuonna 2011. Vertailtaessa tulotasoa kohtuullisten asumismenojen jälkeen perusturvan varassa elävän yksinasuvan tulotaso on 23–32 prosenttia keskipalkkaisesta.

Kansainvälisessä vertailussa suomalaisen vähimmäisturvan taso ennen asumismenoja on keskimääräistä tasoa, mutta asumismenojen jälkeen tarkasteltuna suomalaisen vähimmäisturvan taso jää hieman alle länsieurooppalaisen keskitason.

1.3.2011 15:03

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva