Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Porin palveluliikelaitos tuskin pääsee Puuvillaan

Puuvillatehtaalta uusia tiloja havitellut Porin palveluliikelaitos tuskin pääsee tavoitteeseensa. Hanke on saanut Porin kaupunginhallituksessa niin jyrkkää vastusta, että apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus poisti asian maanantaina kh:n esityslistalta.

 

Nykyisin kahteen paikkaan Porin keskustassa sijoitettu palveluliikelaitoksen hallinto on etsinyt sellaisia tiloja, joissa 25 toimihenkilöä voisi olla saman katon alla. Liikelaitos on mieltynyt erityisesti ratkaisuun, jossa sille vuokrataan noin 1 200 neliön tilat Puuvillasta.

Asia oli maanantaina esillä jo toisen kerran kaupunginhallituksessa, jota hanke ei miellyttänyt. Yli 20 000 euron kuukausivuokraa ja tilaohjelmaa pidettiin ylimitoitettuna.

Kh:ssa nousi esille vaihtoehto, jossa tilat etsitään Antinkatu 2:sta.

Kaupunginhallitus olisi palauttanut asian yksimielisesti, mutta Hannus poisti sen nyt kokonaan esityslistalta. Näin asia tulee esille piakkoin kolmannen kerran.

Jukka Vilponiemi

14.2.2011 16:36

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva