Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Harri Tuomi Satakunnan osuuskaupan toimitusjohtajaksi

Kuva: Harri Tuomi Satakunnan osuuskaupan toimitusjohtajaksi

Satakunnan osuuskaupan uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu osuuskaupan nykyinen toimialajohtaja Harri Tuomi. Osuuskaupan hallintoneuvosto valitsi hänet tehtävään torstai-iltana yksimielisesti. Tuomi aloittaa tehtävässä helmikuun alussa.

S-ryhmän palveluksessa vuodesta 1994 asti toiminut 45-vuotias Tuomi on toiminut viime kesästä lähtien Satakunnan osuuskaupan vt.toimitusjohtajana, kun hänen edeltäjänsä Antti Määtän siirtyi Jyväskylässä toimivan Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtajaksi.

Uuden toimitusjohtaja etsintä sai Satakunnassa vauhtia vasta marraskuussa, kun Satakunnan osuuskaupan ja Raumalla toimivan Osuuskauppa Keulan fuusiohanke oli kariutunut. Tehtävään oli lopulta 15 hakijaa.

Satakunnan osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtajan Timo Santavuon  mukaan fuusiohanke ei ole enää ajankohtainen, ja osuuskauppa jatkaa oman toimintansa kehittämistä täysillä.

Puuvillan alue ei ajankohtainen

Harri Tuomen erityisosaamista on ollut Satakunnan osuuskaupassa market- ja tavaratalokaupan kehittäminen, ja mm. pari vuotta sitten valmistunut Terran suunnittelu oli hänen harteillaan. Toimitusjohtajana hän sanoo pitävänsä jatkossa tärkeänä myös käyttötavarakaupan kehittämistä.

- Esimerkiksi rautakauppapuolella tarvitaan kehittämistoimia, Tuomi sanoo.

Osuuskaupan tavoitteena on hänen mukaansa lisätä nyt noin 40 prosentin tietämissä olevaa S-ryhmän markkinaosuutta edelleen.

- Satakunnassa ryhmän osuus vielä alle maan keskiarvon, joten kehittämistä riittää.

Tuomen mukaan suunnitelmissa on lisätä myös päivittäistavarapuolen myymälöitä. Puuvillan marketsuunnitelmissa Porissa osuuskauppa ei ole mukana.

Osa-aikaisille lisää tunteja

Vaikka S-ryhmä on keskittynyt viime vuosina keskustojen ulkopuolisiin hankkeisiin, on osuuskaupan tarkoituksena on jatkaa Porissa myös keskustan palvelujen kehittämistä, ja Sokoksenkin varalle on suunnitelmia.

Muun vähittäiskaupan tapaan myös Satakunnan osuuskauppa on käyttänyt paljon osa-aikaista henkilökuntaa. Harri Tuomen mukaan osa-aikaista henkilöstöä käytetään jatkossakin, mutta tavoitteena on lisätä osa-aikaisten työtuntimääriä.

- Tämä pohdinta on ollut jatkuvasti esillä, ja tuntimäärien lisääminen on molempien osapuolten etu, Tuomi sanoo.

Jukka Vilponiemi

28.1.2011 12:17

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva