Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Perhepäivähoitajan palkka riippuu lasten lukumäärästä

Kuva: Perhepäivähoitajan palkka riippuu lasten lukumäärästä

Luvialla on jo jonkin aikaa odoteltu kunnanjohtaja Kari Ojalahden ratkaisua kunnan perhepäivähoitajien palkkaehdotukseen. Hoitajat haluavat kuukausipalkan, joka ei ole riippuvainen hoidossa kulloinkin olevien lasten lukumäärästä.

Perhepäivähoitajat esittivät kunnanjohtajalle viime vuonna alkusyksystä, että Luviallakin ryhdyttäisiin maksamaan perhepäivähoitajille palkkaa vähintään neljästä lapsesta, kun nyt maksetaan vähintään kahden lapsen mukaan.


Hoidossa saa olla neljä kokopäiväistä lasta – ja yksi puolipäiväinen – mutta jos lapsia onkin hoidossa itsestä riippumattomista syistä kolme, palkka putoaa.


– Emme me mielestämme mahdottomia vaadi, emmekä edes palkankorotusta, vaan vähimmäispalkkaa, jollainen on jo monessa muussa Satakunnan kunnassa, perhepäivähoitajien luottamusmies Tarja Soini sanoo.


Esimerkiksi Nakkilassa, Eurajoella ja  Raumalla on jo nostettu palkkaraja neljään lapseen.


– Perhepäivähoitajilla on niin pienet palkat, ettei summa heilauta kunnan budjettia. Sitä paitsi kustannuksia ei tulisi lisää, koska kunta on jo varannut budjettiin määrärahan sen mukaan, että jokaisella hoitajalla on neljä lasta.


Perhepäivähoidossa onkin nyt täyttä, mutta muutos toisi turvaa toisenlaisiin aikoihin.
Luvialla on 14 kunnallista perhepäivähoitajaa.
 
Perhepäivähoitajien palkkaratkaisu on kunnanjohtajan päätettävissä, koska hän palkka-asiamiehenä päättää palkoista.
Ojalahti ei suostu tässä vaiheessa kommentoimaan tulevaa ratkaisuaan.

Heli Kokko

 

5.1.2011 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva