Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Lottopallot pyörähtivät ensi kerran 40 vuotta sitten

Suomen ensimmäisestä lottoarvonnasta tulee maanantaina 3.1.2011 kuluneeksi tasan 40 vuotta. Tämän jälkeen lottokone on pyöräytetty käyntiin arvonnan merkiksi yhteensä 2126 kertaa, ja päävoitosta on saanut iloita lähes 3000 onnekasta lottoajaa.

 

Ensimmäisen lottokierroksen myynti aloitettiin 11. joulukuuta 1970. Loton mainoskasvoksi valittu lottotyttö Hilkka Kotamäki opasti suomalaisia uuden pelin saloihin. Lotto näkyi niin tavarataloissa kuin Danny-show'ssakin. Loton alkuvuosina eri puolille Suomea tehtiin kaksipäiväisiä Veikkaus- ja Lotto-rynnäköitä, joiden ohjelmaan kuului muun muassa parituntisia Veikkauksen ja Loton neuvontatilaisuuksia. Suomalaiset ottivat pelin omakseen, ja alkuvuosista lähtien Lotto on säilyttänyt horjumattoman asemansa Veikkauksen suosituimpana pelinä.

40 vuoden aikana Lottoa on myyty Suomessa yhteensä nykyrahassa mitattuna yli 15 miljardilla eurolla. Tästä summasta Loton pelaajille on maksettu voittoja karkeasti noin 6 miljardin euron verran. Loton suosiota Suomessa on selitetty muun muassa jättipottien imulla. Veikkauksen syksyllä teettämän asiakastutkimuksen mukaan suurin motivaatio Veikkauksen pelien pelaamiseen on juuri haaveilu isosta voitosta. Ja on Lotto-onni potkaissutkin vuosien varrella yhtä jos toista. Euroissa mitattuna Lotto on tehnyt 330 suomalaisesta miljonäärin.

Loton 40-vuotiselle taipaleelle on mahtunut monenlaisia sattumuksia ja yllättäviä tilanteita. Esimerkiksi lokakuussa 1971 juuri huollosta tullut lottokone äityi poikkeuksellisen anteliaaksi, kun se pudotti suorassa arvontalähetyksessä putkesta kaksi palloa kerrallaan ulos. Virallinen valvoja joutui ottamaan ohjat käsiinsä ja pudottamaan jälkimmäisen pallon ja vielä kolmannen, putkessa tulossa olleen pallon takaisin pyörivään rumpuun. Keväällä 1977 Loton arvontoja ei puolestaan suoritettu viiteen viikkoon Veikkauksen työntekijöiden lakon vuoksi. Lakon päätyttyä suoritettiin suurarvonta, johon osallistuivat myös viidellä aiemmalla kierroksella pelatut rivit.

Vuonna 1996 jättipotti jäi lunastamatta ensimmäistä kertaa Loton historiassa, kun Vantaalla pelannutta yli 14 miljoonan markan (noin 2,3 miljoonan euron) täysosuman voittajaa ei etsintäkampanjasta huolimatta löytynyt vuoden määräajan päättymiseen mennessä. Kesällä 2000 lottoarvontoja järjestettiin erilaisissa kesätapahtumissa ympäri Suomea lottostudion ollessa remontissa. Uusimmat rivit Loton historiaan kirjoitettiin vain muutama viikko sitten, kun 18. joulukuuta 2010 jaossa oli Suomen kaikkien aikojen suurin lottopotti, 7,3 miljoonaa euroa. Potin nappasi kangasniemeläinen nettipelaaja.

UA

31.12.2010 08:25

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala