Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Porin maauimalan talviuintia ei lakkauteta

Porin maauimalassa oli maanantaina iltapäivällä hienoista urheilujuhlan tuntua, kun paikalle kokoontui runsaslukuisesti uimareita ja kaupunginvaltuuston jäseniä. Uimarit olivat keränneet yli 600 nimen adressin vastustaakseen talviuinnin lakkauttamista säästösyistä. Adressi luovutettiin valtuuston puheenjohtaja Krista Kiurulle.

 

Tilaisuus sai varsin onnellisen lopun, sillä Krista Kiurulla oli iloisia uutisia. 

- Kaupunginhallitus on istunut tänään budjetin kolmannen lukemisen tiimoilta ja on käsitellyt vapaa-aikatoimen säästöjä. Kaupunginhallituksen budjettiesitykseen ei tule sisältymään talviuinnin lakkauttamista.

Krista Kiuru korosti, että talviuinnista koituvat kustannukset, reilut 35 000 euroa, ovat halpa hinta harrastuksen myönteisiin vaikutuksiin nähden. Kylmähoidon on todettu lieventävän muun muassa nivelreuman oireita ja vaikuttavan muutoinkin positiivisesti yleiskuntoon ja tämä taas omalta osaltaan ehkäisee terveydenhuollon kustannusten kasvua. Terveydellisten vaikutusten lisäksi talviuinti on sosiaalinen tapahtuma.

- Uskon, että meidän valtuustomme tulee olemaan asiasta yksimielinen. Talviuinti ei ole sellainen kohde, josta pitää säästää, Kiuru vakuutti.

Talviuinnin lakkauttaminen oli alunperin virkamiesesitys. Porin maauimalassa on talviuintikäyntejä kauden aikana noin 9 940. Viime Porin Päivänä talviuintikävijöitä oli 5 196. Talviuintilipun hinta on 3,5 euroa.

Maarit Kautto

23.11.2010 08:40

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala