Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Jaakko Kiander varoittelee valtion velkaantumisesta

Kuva: Jaakko Kiander varoittelee valtion velkaantumisesta

Palkansaajien tutkimuslaitoksen eroava johtaja Jaakko Kiander varoitti hiljattain eduskunnalle tehdyssä hyvinvointivaltion tulevaisuusraportissa, että edessä voi olla valtion velan kiihtyvä ja lopulta hallitsematon kasvu.

Kiander sanoo, että jos nykytilanne jatkuu, työllisyysaste pysyy matalana ja työttömiä on näin paljon, edessä on kiihtyvä velkakierre.

- Se johtaisi ennen pitkää siihen, että rahat loppuisivat ja pitäisi leikata menoja ja ajaa hyvinvointivaltio alas.

Kianderin mukaan "periaatteessa kaikki puolueet" vannovat puolustavansa hyvinvointivaltiota.

- Jokaisella tietysti on mielessään vähän erilaisia versioita hyvinvointivaltiosta. Jotkut puhuvat enemmän hyvinvointiyhteiskunnasta.

Kiander mukaan hyvinvointivaltiota on kuitenkin jo ajettu alas.

- Sitä on tapahtunut aika paljon ja tapahtuu edelleen. Esimerkiksi kuntapalveluiden ulkoistaminen ja yksityistäminen ovat osittain sitä.

Kianderin mukaan Suomi makaa olosuhteisiin nähden hyvin.

- Talouskriisi iski meihin todella pahasti vuonna 2009, mutta olemme toipumassa siitä aika mukavaa vauhtia. Haasteita kuitenkin riittää. Julkisessa taloudessa on alijäämä, joka pitäisi korjata.

- Väestö ikääntyy. Pitäisi saada työuria pidentymään ja kaikkea tämmöistä.


Mika Peltonen/UP-uutispalvelu

Koko haastattelu perjantain Uudessa Ajassa

29.10.2010 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Joko olet vaihtanut talvirenkaat?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva