Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Kaarlo Kalliala Turun uudeksi piispaksi

Hiippakuntadekaani, teologian lisensiaatti Kaarlo Kalliala valittiin Turun arkkihiippakunnan piispaksi suoraan piispanvaalin ensimmäisellä kierroksella torstaina. Hän sai vaalissa kaikkiaan 431 ääntä.
Ensimmäisellä kierroksella valituksi tuleminen edellytti yli puolta annetuista äänistä. Äänestäneitä oli 779.

 

Vastaehdokkaista kirkkoherra Aino Vesti keräsi 219 ääntä ja kirkkoherra Martti Hirvonen 111 ääntä.

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli vahvistaa äänestystuloksen tuomiokapitulin istunnossa 1. marraskuuta.

Uusi piispa aloittaa virassaan ensi vuoden alussa. Hän seuraa arkkipiispaksi valittua Kari Mäkistä. Turun piispan vastuualueeseen kuuluu mm. Satakunta.

Vuonna 1952 syntynyt Kaarlo Kalliala valmistui teologian kandidaatiksi vuonna 1977, ja hänet vihittiin papiksi samana vuonna. Teologian lisensiaatin tutkinnon Kalliala suoritti vuonna 1982.

Kalliala on työskennellyt 1980-luvulla muun muassa Suomen Haagin suurlähetystön pappina ja merimiespastorina Rotterdamissa. Vuosina 1989–98 hän työskenteli Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniajohtajana ja vuodesta 1998 lähtien Turun arkkihiippakunnan pääsihteerinä ja myöhemmin hiippakuntadekaanina.

UA

28.10.2010 17:01

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala