Noormarkussa syytetään Poria sopimuksen rikkomisesta

Noormarkun vanhan kunnantalon remontin lykkääminen vuodella Porin ensi vuoden budjettiehdotuksessa on saanut noormarkkulaiset takajaloilleen.
Kuvassa Ari Vaitiniemi.
Noormarkussa asuvat päättäjät syyttävät Porin johtoa kuntaliitossopimuksen rikkomisesta, mikäli vanhaa kunnantaloa ei ensi vuoden aikana ryhdytä peruskorjaamaan kuntalaistaloksi ja kirjastoksi.
Noormarkku-toimikunnan varapuheenjohtaja Ari Vaitiniemen (sd) mukaan kyse olisi yksiselitteisesti laillisen liitossopimuksen rikkomisesta.
- Kunnantalon remontti tulisi aloittaa sopimusasiakirjojen mukaan viimeistään ensi vuoden aikana, Vaitiniemi sanoo.
Budjettiesityksensä torstaina julkistanut kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen on esikuntineen toista mieltä, koska sopimuksessa ei puhuta kirjaston tiloista mitään.
Noormarkun kunnantalon remontti ei olisi ainoa kohde, jota Porin budjetissa ollaan nyt karsimassa. Esimerkiksi pääterveysaseman peruskorjauksen aloittaminen on lykkäämässä Porin teatteritalon saneerausta.
Kaupunginhallitus ryhtyy tiistaina käsittelemään budjettiehdotusta, joka on 5 miljoonaa alijäämäinen, mutta joka ei kiristäisi kunnallisveroja.
Jukka Vilponiemi
Lue lisää viikonvaihteen Uudesta Ajasta.
22.10.2010 08:13


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


