Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Kynän juoksutusta

Kuva: Kynän juoksutusta

Joskus on tullut mieleen kokeilla, miltä tuntuisi, jos antaisi juttua tulla ihan juuri niin kuin kynä, nykyään tämä kone, miestä ja mieltä johdattaa. Olisikohan nyt aika kokeilla tuotakin? Ja sanoa urheilijoiden tapaan, että yritän parhaani ja katsotaan sitten mihin se riittää.

Ent. pääministeri Vanhasta käytettiin juuri eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Se on silloin totinen paikka kävijälle kuten valiokunnallekin. Ihmettelen, miksi ryhmä valitsi Johannes Koskisen, lakimiehen ja mm. entisen oikeusministerin vain varajäseneksi. Säntillisenä ja asiansakin huolella hoitaneena hän meitä olisi siellä edustanut juuri sillä arvokkuudella ja asiantuntemuksella kuin kuuluukin.
Vanhasen saatamme nähdä vielä käräjilläkin ja kepun kannalta kiusallisimmassa tapauksessa Valtakunnanoikeudessa. Tähänastiset näytöt muistikyvystä ja vanhan koulutodistuskaavan mukaisesta ”huolellisuudesta ja tarkkaavaisuudesta” antavat luvan odottaa, että ensi kertaa oikeuden edessä meillä nyt nähdään ”tuntematon mies”. Siis juuri hän, jolta on yön tunteina torilla tullut ostettua pimeä pullo. Vanhasen kohdalla ei kysymys toki siitä ole, mutta kylläkin mahdollisesti huonomuistisuudesta johtuen tuntemattomista miehistä, joiden kanssa itsekin tuntemattomana tuli järjestettyä vaalirahoitusta puolueelleen, ehkäpä itselleenkin.

Demarit tästä vaalirahakohusta oletettavasti myös tulevat saamaan osansa, vaikka rippujahan meille on tullut moneen muuhun porukkaan verrattuna.
Minua on tupannut naurattamaan, kun näin jälkikäteen olen saanut kuulla, että jopa tämä meidän entinen E-liikkeemmekin olisi joitakin valittuja avittanut. Hyvä on, jos niin oli tehnyt. Eivät ainakaan apua saaneet ja merkittävimmille paikoille nousseet toverit oletettavasti ole kovin hanakasti kyselleet, miten liikettä on hoidettu. Huonostihan sitä lopulta hoidettiin. Mutta tuolloista pahinta kilpailijaamme on johdettu niin hyvin, että kohta jo joka niemessä, notkossa ja saarelmassa on ABC, kiitos asiaa auttaneiden ja toivottavasti edes vaaliapua saaneiden tovereidenkin.
Tuli näitä tämmöisiäkin mieleen, kun tänään toi posti mm. Me-lehden. Sen, jonka kunniakas edeltäjä oli Kuluttajain lehti, joka muuten aikoinaan oli monen mökin ainoa työväenlehdeksi luokiteltava julkaisu Pekka Puupäineen ja erinomaisine ja valistavine kirjoituksineen. Tästä Me-lehdestä jo ajat sitten oli punaväri ja -aate saatu tuuletettua pois. Viimeinen edes jonkinlainen linkki siihen eli tähän suuntaan oli kansanedustaja Tommy Tabermannin sd hienot kolumnit. Tämän päivän numerosta hakemallakaan en löytänyt työväenhenkeä.

Tämmöstä on tämä elämä nyt täällä ja myös semmoista, että juuri luin tämän Uusi Aika-lehden nyt joutuneen puoluejohtomme käsittelyyn. Tulos - viime vuonna vielä 3-päiväinen, tänä vuonna 2-päiväinen ja ensi vuonna 1-päiväinen. Kohta tällä menolla Uutta Aikaakin voi lukea vain työväenlehtivainaiden taivaassa, seitsemän kertaa viikossa.
Huonompaan suuntaan näissä lehtiasioissa on menty jo pitkään. Eipä ole enää lehtiasiamies työmaalla tai pirtti pirtiltä kiertäen kerännyt lehtitilauksia ja myöhemmin perinyt tilausmaksuja. Tästä tavasta oli monenlaista hyötyä. Politiikan asiatkin puhuttiin ja aatetta levitettiin. Kestotilaukset ja muut ns. parannukset poliittisen työn kannalta asiaa katsellen olivatkin huononnuksia. Kohtapa päästään näistäkin vähistä eroon, kun paperilehdet tapetaan. Vaan kääräisepäs sätkä tietokoneesta tai otapas kone mukaan huusiin, niin kylläpä opit arvostamaan paperilehden monikäyttöisyyttä.

Suoraa puhetta lehdistä saa lukea yhä harvemmin, ei ainakaan virallisista teksteistä. Ei kirjoiteta enää liikevoitosta, vaan puhutaankin katteesta. Voittoa ilmeisesti hävetään kuten lopputili-sanaakin. Sadan ihmisen lopputili onkin nyt sataa henkilötyövuotta koskeva yrityksen saneeraustarve. Ja kun Esa Härmälä sai korkean viran, sanottiin hänellä olevan keskustalainen tausta. Kepulainen Härmälä on, ja virka on jäsenkirjavirka.
Kansanedustajain palkkioiden nostaminen tällaisena aikana nostaa perssuomalaisten äänimäärää, laskee äänestysprosenttia ja vaikuttaa myös siten, että kevään eduskuntavaaleissa demareissakin kilpaillaan kahdessa sarjassa - A. Istuvat kansanedustajat ja b. Muut ehdokkaat. Sarja A saa tuhansien eurojen etumatkan jo ennen vaaleja ja sillä on valtion kustantamat vaalityöntekijät=eduskunta-avustajat.
Ei hyvältä näytä eikä sitä ole.

Timo Roos

5.10.2010 09:15

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala