Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Viisasten kivi

Kuva: Viisasten kivi

”Useimmat ihmiset ovat niin kiireisiä tekemään asioita, jotka heidän mielestään pitää tehdä, ettei heillä koskaan ole aikaa miettiä, mitä he haluavat tehdä.” (Kathleen Winsor)

Olen tilannut sähköpostiini Positiivareiden ajatusten aamiaisen, joka sisältää joka aamu aina uuden ajatuksen. Luen aamiaisen aina heti herättyäni. Ilokseni olen huomannut saavani näistä ajatuksista usein positiivista energiaa ja voimaa. Tämän aamuinen Kathleen Winsorin ajatus tiivisti asioita, joita olen jo pitkään pohtinut niin omassa elämässä kuin yhteiskunnallisestikin.

Tämän tarinan taustalla vaikuttaa oikeastaan se, että oli minun aivan pakko myöntää eräs tosiasia. Pieni poikani oli kasvanut koululaiseksi. Katselin ensimmäisenä koulupäivänä juhlasalin seinustalla, miten hän vilkutti minulle iloisesti reppu selässään luokkaan astellessaan. Mieleen tulvi monia ihania muistoja tästä pienestä ihmisestä, joka vasta äsken tuhisi vaunuissaan. Minä nieleskelin itkua ja hymyilin, mutta samalla todella pysähdyin pohtimaan ohikiitäneitä vuosia.

Koulun alun kunniaksi lupasin pojalleni, että voisimme yhdessä lukea kaikki kirjat velhopojasta nimeltä Harry Potter. Moni tuntee J.K Rowlingin kirjasarjan, jossa Harry Potter niminen poika saa kutsun Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun. Edessään hänellä on ovela, salaperäinen ja maaginen seikkailu velhojen, yksisarvisten, peikkojen, lohikäärmeiden ja taikuuden maailmassa. Olemme kylki kyljessä lukeneet tarinaa ja uppoutuneet siihen totaalisesti välillä jännityksestä pakahtuen tai naurusta tikahtuen. Nämä hetket ovat olleet minulle äärimmäisen tärkeitä.

Jokin aika sitten luin Hesarista kolumnin, joka käsitteli rohkeutta rauhoittumiseen. Monesti varsinkin päättäjät ajattelevat, että kansalaiset kaipaavat vain yhä parempaa toimeentuloa, nopeampaa talouskasvua ja suurempia veronalaennuksia. Toimittaja Johanna Korhonen toteaa kuitenkin aiheellisesti, että useimmiten ihmisille riittäisi säällinen toimeentulo ja tieto siitä, että joku auttaa, jos tulee hätä.

Korhonen kirjoittaa myös hallitusti rauhoittuneesta yhteiskunnasta, jossa jokainen todellakin ehtisi huomata olevansa olemassa. Ajatus on huikean hieno, mutta siihen ei sovi linjaukset eläkeiän nostamisesta tai työurien pidentämisestä. Siihen ei sovi kiihtyvä työtahti tai jatkuva kilpailu. Tämänhetkinen poliittinen ja yhteiskunnallinen ilmapiiri ei ikävä kyllä tarjoa ihmisille tasapuolisia mahdollisuuksia rauhallisempaan ja parempaan elämään. Asia on pikemminkin päinvastoin.

Näin vaalien alla teema on mielestäni enemmänkin kuin ajankohtainen. Kaipaisin rohkeaa arvokeskustelua siitä, millaisena poliittiset puolueet näkevät tämän hetken yhteiskunnan ja toisaalta siitä, millaisen tulevaisuuden yhteiskunnan he ovat valmiita rakentamaan. Olen pohtinut viime aikoina paljon ihmisten kiireistä elämänrytmiä ja yhä haastavampia työelämän vaatimuksia - arkea ja asioita, joita meidän pitää tehdä.

Uskon, että poliittisella päätöksenteolla ja arvovalinnoilla on merkitystä meidän kaikkien elämään. Toki omat valinnatkin ratkaisevat. Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä todella haluaisit tehdä? Rauhoittuminen vaatii rohkeutta ja rauhoittuneen yhteiskunnan rakentaminen vaatisi aivan uudenlaisia päätöksiä.

Minulta on syksyn mittaan kysytty useita kertoja, miksi en lähde ehdolle tulevissa eduskuntavaaleissa. Ymmärrän poikaani katsellessani löytäneeni oman viisasten kiven, kuvaan ei mahdu mahdollinen työura valtakunnan politiikan parissa. Ehdokkaille toivon rohkeutta tarttua ajatukseen rauhoittuneesta yhteiskunnasta. Useimmiten ihmisille saattaisi todellakin riittää se säällinen toimeentulo ja tieto siitä, että joku auttaa, jos tulee hätä.

Harry Potter kirjoissa viisasten kivi on muuten myyttinen aine, jonka väitetään muuttavan metallin kullaksi ja tuottavan elämän eliksiiriä.

Diana Bergroth-Lampinen

10.9.2010 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala