Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Eräs eisiitämitääntule-kulttuurimme ilmentymä

Kuva: Eräs eisiitämitääntule-kulttuurimme ilmentymä

Arki on pikkuhiljaa alkanut ja kalenterikin muistutti kolumnivuoron deadlinestä. Sinällään hieman epäkiitollinen hetki, kesähelteet, syöksyvirtaukset, naapurin prinsessan häät, Suomi Areenat ja muut on jo kaluttu niin loppuun, ettei niihin enää oikein voi kajota.

Kesään on toki mahtunut monenmoista ja helteet toivat selvästi erilaisen luvan loikoiluun kuin tavallinen kesäsää. Kun mittari huitelee kolmessakymmenessä, on suunnattoman helppoa antaa itselleen lupa sysätä kaikki tekemättömät työt jonnekin marraskuun räntäsateisiin ja vain olla ja köllötellä. No, onneksi helteet eivät sulattaneet kirjoitusteni tämän vuoden lempiaihetta, monikuntaliitosselvitystämme. Sen vaiheiden raportointi ja pohdinta on ollut antoisaa, ainakin näin kolumnistille, tiedä sitten lukijoista.

Me täällä pohjoisessa olemme kesän mittaan odotelleet valtiovarainministeriön päätöstä monikuntaliitoksen esiselvitystyön rahoituksesta ja sen tiimoilta asiasta onkin muodostunut yksi esimerkki suomalaisesta eisiitämitääntule-kulttuurista.


Alun perin toivoimme, että valtiovalta olisi asettanut hankkeelle oman selvitysmiehensä, mutta isoja hankkeita on meneillään sen verran monta, että emme päässeet prioriteettilistalla tarpeeksi ylös. Niinpä Kankaanpää, Jämijärvi ja Parkano hakivat esiselvityksestä aiheutuviin kustannuksiin avustusta 40 000¤. VM käsittelee hakemuksen kuluvan kuun aikana ja tällä tiedolla vihreää valoa on luvassa.

Ensi keväänä sitten voisimme pohtia asiaa selvityksen valossa. Kulttuurimme ominaispiirre, asioiden lyttääminen etukäteen, on kuitenkin nostanut päätään. ”Ei siitä mitään tule…” Arvostan toki eri mielipiteitä ja hyväksyn täysin, jos joku on omilla perusteillaan eri mieltä.

En myöskään tässä halua pyrkiä kenenkään mielipiteitä asiasta muuttamaan suuntaan tai toiseen. Lähinnä mietin, miksi joillain asian kärkenä on vain se, että pitää lytätä koko asia jo ennen selvityksiä? Aivan niin kuin jossain oltaisiin kateellisia siitä, että jotkut haluavat kokeilla jotain uutta, miettiä tulevaa ihan oikeasti. Niitä juttuja kuunnellessa tuntuu hetkittäin, että koitetaanko tässä nyt väen vängällä saada meidät riitelemään keskenämme yli kuntarajojen. Ja sitten, jos kaikki menisi pieleen, voisi sanoa että ”Mähän sanoin jo silloin, että ei siitä mitään tule…”


Missä on se rohkeus, jota tarvitaan kykyyn nähdä kauemmas? Mistä löytyy se joukko, joka uskaltaa pohtia, keskustella, suunnitella, tehdä tulevaisuutta? Ei vaadi kummoista kanttia hokea pessimistisesti että ”ei tosta mitään tule”. Ei tarvitse olla sankari voidakseen todeta että ”kyllä ne teitä nyt vedättää”.

Se on ihan sama kuin tavallisen elämän tavallisissa asioissa. Kyllä te tyypin tunnistatte, sen, jolla ei ole koskaan mitään hyvää sanottavaa eikä myöskään koskaan mitään annettavaa. Pessimisti näkee vaikeutta joka tehtävässä, optimisti näkee tehtävää joka vaikeudessa?

Viime viikonloppuna juhlimme kummipojan ripille pääsyä. Konfirmaatiotilaisuus helteisessä Töölön kirkossa oli nuorekas, rento ja porukan hyvä fiilis oli aistittavissa juuri niin kuin rippikirkossa kuuluukin. Tärkeintä oli kuitenkin tilaisuudesta välittynyt henki.

Välittäminen, kunnioittaminen, tulevaisuuden usko, mahdollisuudet, kaikki nuorelle ihmiselle tärkeitä elämänarvoja jotka soisi meidän muistavan vanhempanakin. Messusta henki myös se, ettei evankelisluterilaisen kirkko täysin ole viime vuosituhannelle saati edelliselle jämähtänyt.

Demareiden teemana tulevan marraskuun seurakuntavaaleissa on ”Kansan kirkkoa rakentamaan.” Minulla on hyvä intuitio kirkon toiminnan suhteen. Uskon, että se aidosti välittää ja haluaa olla osa arkeamme 2010-luvulla. Mielestäni on nähtävissä, että muutos kirkon vanhoillisimmissakin kolkissa on alkanut. Uskon, että osallistumalla myös kirkon päätöksentekoon voimme olla mukana viemässä tätäkin muutosta eteenpäin.

Elokuun viimeisellä viikolla vietetään Pohjois-Satakunnan taideviikkoa. Parissakymmenessä vuodessa ”Pieni yösoitto” niminen tapahtuma on kasvanut viikon mittaiseksi, musiikkia, taidetta ja teatteria sisältäväksi koko kansan tapahtumaryppääksi. Vaikka tapahtuma on kaukana (ainakin vielä) Pori Jazzista ja Suomi Areenasta, kehtaan silti toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi elokuun tummeneviin iltoihin Kankaanpäähän!

PS. Satakunnan demareiden oma Facebook-sivu löytyy osoitteessa www.facebook.com/sdpsatakunta. Sivu on vapaa foorumi kaikille esim. omista tapahtumista tiedottamiseen, eduskuntavaalikeskusteluun ja ajatusten vaihtoon. Käy siis fanittamassa ja ole mukana!

12.8.2010 17:35

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala