Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

Poliisi: Beach Futiksen järjestelyissä korjaamisen varaa

Satakunnan poliisilaitosta työllistänyt Yyteri Beach Futis -tapahtuma ei poliisin mukaan ole sujunut aivan mallikkaasti. Loistokkaat kesäkelit ja tapahtumaan osallistuneen väkimäärän kasvu on aiheuttanut usean päivän ajan huomattavaa haittaa esimerkiksi Yyterin ja Kaanaan alueella asuville porilaisille.

 

Poliisin mukaan järjestäjien varaamat pysäköinti- ja leiriytymisalueet ovat olleet tähän tapahtumaan alimitoitettuja ja siitä johtuen on usean päivän aikana ollut leiriytymistä väärissä paikoissa. Väärin pysäköidyt ajoneuvot aiheuttivat ruuhkaa ja huomattavaa haittaa liikenteessä.

Ongelmaksi osoittautui myös juhla-alueen ulkopuolella olevien leiriytymisalueiden siisteys.

Sunnuntai-iltapäivään mennessä oli poliisin tietoon tullut alueelta noin 50 kirjattua hälytystehtävää. Rikosilmoituksia alueelta tuli 30 kappaletta, joista 15 oli omaisuusrikoksia, kuten näpistyksiä, varkauksia ja vahingontekoja. Lisäksi ilmoitettiin yhdeksän huumausaineen käyttörikoksia, kolme pahoinpitelyrikosta, joista yksi törkeä pahoinpitely, yksi järjestystä ylläpitävään henkilön vastustaminen , yksi haitanteko virkamiehelle, sekä yksi liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Tapahtuman jälkeinen maanantai sai aikaan puheluvyöryn Satakunnan poliisin palvelinpäivystyksen, mm. tapahtumaan osallistuneiden ihmisten rikosilmoituksista näpistyksistä, varkauksista ja vahingonteoista.

13.7.2010 09:25

Nyt kysymme

Oletko tyytyväinen presidentinvaalien lopputulokseen?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti