SDP:n presidenttikysely jatkuu Porissa
SDP:n kesäkiertueella tehtävän presidenttikyselyn ensimmäiset tulokset on julkistettu. Esille ovat nousseet mm. Lasse Lehtisen, Eero Heinäluoman ja Raimo Sailaksen nimet.
Kyselyä jatketaan kiertueella Suomen kesätapahtumissa. Seuraavaksi mielipiteensä voi ilmaista Suomi-Areenassa Porissa keskiviikkona 21. ja torstaina 22. heinäkuuta.
Tulokset julkistetaan SDP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 23.-24. elokuuta Tampereella.
Puoluevaltuuston puheenjohtaja Jouni Backman huomauttaa, että esille voi tulla vielä yllättäviäkin nimiä.
– Presidenttiehdokkaiden suosiomittausten kärkeen on noustu aiemminkin vasta myöhäisemmässä vaiheessa. Näin tapahtui myös niin Tarja Halosen kuin Martti Ahtisaarenkin osalta. Esimerkiksi Ahtisaarta esitti presidenttiehdokkaaksi ensimmäisenä julkisesti Hesarin yleisönosaston kirjoituksessaan Kerimäen kirkkoherra.
Kansalta kysytään, kuka olisi sopiva henkilö edustamaan kansaa ja toimimaan SDP:n presidenttiehdokkaana.
Kyselyssä haetaan myös sopivaa henkilöä Mauno Koiviston, Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen työn jatkajaksi tasavallan presidenttinä.
Backman näkee tähänastisissa vastauksissa kolme eri profiilia.
Ensimmäiseen, kansakuntaa kokoavien arvojohtajien haloslaiseen profiiliin voi lukea puoluejohtaja Jutta Urpilaisen sekä kirkonmiehen ja puolueen varapuheenjohtajan Ilkka Kantolan.
Toisen ryhmän muodostavat kansakuntaa uudistavat muutosjohtajat. Näihin ahtisaarelaisiin voi lukea kirjailijan ja entisen europarlamentaarikon Lasse Lehtisen sekä puoluesihteeri Mikael Jungnerin.
Kolmantena profiilina voi nähdä kansakunnan etuja puolustavat talousmiehet. Näitä koivistolaisia ovat eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja entinen valtiovarainministeri Eero Heinäluoma ja valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas, Backman kuvaili ensimmäisiä tuloksia.
– Myös Paavo Lipposen ja Erkki Tuomiojan nimet tulivat kyselyssä esille, mutta he ovat julkisuudessa erikseen useaan otteeseen kieltäytyneet presidenttiehdokkuudesta, Backman selvittää.
UP/UA
9.7.2010 09:28


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


