Juhannussalko nousee 13. kerran Luodonkylään

Vuonna 1998 joukko Luvian luodonkyläläisiä teki retken Kustavin lomavalkamaan, jossa pihalla oli juhannussalko.
- Jo takaisin tultaessä Erkki Hämäläinen sanoi hakevansa metsästä puun, josta saataisiin salko, Irmeli Virtanen kertoo luvialaisen juhannussalon synnystä.
Sama 11 metriä korkea puu on yhä käytössä kun juhannusaaton aattona salkoa pystytetään 13. kerran.
Puu ympäröidään katajaköynnöksellä, jota tehdään 20-30 metriä joka vuosi. Kukkaset salossa vaihtelevat, mutta ne ovat aina luvialaisia luonnonkukkasia.
- Joskus on ollut mustikanvarpuja tai kieloja, Virtanen kertoo ja selittää kukkien olevan niitä mitä milloinkin on siihen aikaan vuodesta tarjolla.
- Meillä juhannussalko nostetaan aina poikkeuksellisesti aaton aattona, kun Luodonkylässä ei ole yhtään miestä maissa aattona, Virtanen naurahtaa viitaten Luvian saaristoon, jossa monet asukkaat viettävät juhannusta.
Täyttä päivää Luodonkylän salon eteen on tehty tänä vuonna maanantaista alkaen.
Salon pystytystä katsomassa on vuosittain 120-250 henkeä. Käyttöön vihkiminen tapahtuu perinteisin menoin, on kansantanssia, hanurimusiikkia ja yhteislaulua.
- Ei tiedä vaikka tänä vuonna menisi yleisöennätys rikki, Virtanen pohtii toivoessaan kaunista juhannusilmaa.
Sanna Heinonen
24.6.2010 15:32


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


