Aittaluodon taloista ainakin neljän epäillään olevan kallellaan
Porin Kuninkaanlahdenkadulla epäillään, että aiemmin luultua useammassa kadunvarren talossa on kallistumia. Asunto-osakeyhtiöt vaativat mm. tähän vedoten rekkaliikenteen kieltämistä kadulla.
Asunto-osakeyhtiöt ovat valittaneet rekkaliikenteen sallimisesta useaan otteeseen Turun hallinto-oikeudelle, viimeksi teknisen lautakunnan päätöksestä viime huhtikuulta.
Tekninen lautakunta käsitteli huhtikuussa Turun hallinto-oikeuden palauttamaa yhdeksän asunto-osakeyhtiön tekemää oikaisuvaatimusta tekninen lautakunnan 13.10.2009 tekemästä päätöksestä ja hylkäsi oikaisuvaatimuksen äänin 7–4.
Tekninen lautakunta päätti viime lokakuussa vakinaistaa rekkaliikenteen kokeiluna. Raskaan liikenteen läpiajo sallitaan Kuninkaanlahdenkadulla arkisin kello 7–19.
Kaupunginhallitus vastaa hallinto-oikeudelle, että uusinkin valitus tulee hylätä ja että syyt talojen kallistumiin ovat viallisissa perustuksissa.
Kadun taloissa on kevättalven 2010 aikana herännyt epäilys, että As Oy Porin Uusaittahakan ja As Oy Porin Aittahakan kallistumien lisäksi myös Kuninkaanlahdenkatu 6 ja Kuninkaanlahdenkatu 8 ovat kallellaan.
Kiinteistöissä tehtäneen perustusten kuntokartoitus.
”Rakennuksen kallistuminen on selvästi kiihtynyt raskaan liikenteen kokeilun aikana ja tulee edelleen kiihtymään, ellei raskasta liikennettä kielletä”, esitetään valituksessa.
Kaupungin mukaan tärinämittaustulokset ovat olleet selvästi alle valtakunnallisten ohjeiden rajan.
– Näin ollen liikenteen tärinähaitat eivät ole syy mahdollisiin talojen vajoamisiin, vaan syyt ovat talojen perustustavoissa. Kallistumat johtuvat käytettyjen puupaalujen lahoamisesta. Tällainen vajoaminen voidaan estää perustusten korjauksella. Mitatuilla tärinöillä tai niiden puuttumisella ei ole vaikutusta painumiin.
Asukkaat vetoavat myös liikenneturvallisuuteen, asukkaiden terveyteen ja asumisviihtyvyyteen. Asukkaiden mukaan kadulla ajetaan yleisesti ylinopeutta.
Kokeiluun kuuluvia liikennelaskentoja tehdään kesän ja syksyn aikana. Tarkoituksena on myös asettaa nopeudennäyttötaulu Kuninkaanlahdenkadulle parin viikon ajaksi.
Heli Kokko
22.6.2010 10:08


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


