Käräjäoikeus: Auer syyllinen – ennen tuomiota mielentilatutkimus
Satakunnan käräjäoikeuden mukaan Anneli Auer on syyllistynyt henkirikokseen, mutta päätös ei ollut vielä lopullinen, vaan käräjäoikeus määräsi Auerin mielentilan tutkittavaksi ennen lopullista tuomiota.
Yksi käräjätuomareista oli eli mieltä ratkaisusta ja jätti välituomiosta lausunnon. Hän olisi hylännyt syytteen murhasta tai taposta.
Käräjäoikeus perusti Anneli Auerin syyllisyyden miehensä Jukka Lahden surmaan mm. hätäkeskuspuheluun, josta voitiin päätellä, että puhelun aikana asunnossa ei ollut ketään ulkopuolista.
Käräjäoikeus päättelee, että Jukka Lahtea ei ole voitu surmata sinä enintään kuuden minuutin jaksona, joka on voinut alkaa ikkunan rikkomisesta ja sisälle tunkeutumisesta sitä seuraavine kamppailuineen ennen hätäpuhelua ja sen aikana ja päättynyt huoneistosta poistumiseen.
Käräjäoikeuden mukaan Anneli Auerin syyllisyydestä ei jää järkevää epäilyä ja Anneli Auer on menetellyt syytteessä hän syykseen kerrotuin tavoin.
Mielentilatutkimuksen jälkeen käräjäoikeus ratkaisee, mihin rikokseen Auer on syyllistynyt. Anneli Auer pidetään edelleen vangittuna.
Eri mieltä oleva käräjätuomari ilmoitti olevansa Anneli Auerin vangitsemisesta ja mielentilatutkimukseen määräämisestä samaa mieltä kuin enemmistö.
UA
22.6.2010 09:36


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


