Ulvilankin ilmapiiritutkimus halutaan pitää salassa
Ulvilan kaupunginhallitus käsitteli maanantaina kaupunginviraston ilmapiiritutkimusta.
Ilmapiiritutkimus esiteltiin maanantaina henkilöstölle, ja kaupunginhallituksen kokouksessa se annettiin tiedoksi.
Tarkoitus on, ettei ilmapiiritutkimusta julkisteta, ja perustelut ovat samanlaiset kuin Porissa, jossa ilmapiiritutkimus julistettiin salaiseksi: koska tutkimus vain annetaan tiedoksi ja siitä nähdään vain power point -esitys, ei ole syntynyt asiakirjaa, jota voisi pitää julkisena.
Erään tutkimukseen tutustumaan päässeen ulvilalaisen mukaan tutkimus tarkoitushakuisuus, talousjohtaja Helena Huhtasen ja kaupunginjohtaja Arto Saarisen johtamistavan arvostelu, ei onnistunut.
Työterveyslaitoksen toteuttaman ilmapiiritutkimuksen tilasi Ulvilan kaupunginhallitus ja sitä varten haastateltiin kuuttatoista henkilöä, ei siis koko virastoa.
Ilmapiirin selvittämistä aiotaan jatkaa koko henkilöstölle suunnatulla kyselyllä.
UA
22.6.2010 09:36


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


