Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

Rauma tähtää ensi vuonna kahden prosentin kasvuun

Rauman kaupunginvaltuusto hyväksyi ohjeellisena ensi vuoden raamissa talousarvion kasvuksi kaksi prosenttia kuluvan vuoden 2,5 prosentin kasvuun lisättynä. Ohjeellinen raami on siinä mielessä, että talousarvion yhteydessä siihen voidaan tulonäkymien niin salliessa lisätä syksyllä perusteltuja menoeriä.

 

Niin virkamiesjohto, kuin valtuutetutkin olivat tyytyväisiä siitä, että hallintokunnat olivat omissa lausunnoissaan päätyneet vain kaksi miljoonaa suurempaan loppusummaan, kuin varsinainen raami.


Kaupunginvaltuusto hyväksyi raamin, joka yltää 177 miljoonan euron toimintakatetasolle. Investointien määräksi esitetään poistojen määrä, noin 12 miljoonaa euroa.


Sosialidemokraattien ryhmäpuheessa Heikki Luukkonen painotti, että jos talousarvion tekemisen yhteydessä joudutaan valintatilanteeseen, pitää ensisijaisesti ottaa huomioon lapsiperheet, vanhukset, terveydenhuolto työllisyys ja koulutus.
Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa Hanna Marva korosti, että nykyisen noin 3 000 henkilöstömäärän on oltava ehdoton katto.
Keskustan Helena Ollilan mielestä mahdollinen liikkumavara olisi suunnattava toiminnan kehittämiseen ja ennaltaehkäisevään työhön sekä kolmannen sektorin hyväksi käyttämiseen.


Useissa puheenvuoroissa nostettiin esiin myös korjausvelan lyhentämisen tärkeys. Tähän kiinnitti huomiota myös kaupunginjohtaja Arno Miettinen toteamalla sen olevan toisen harkinnan paikan, mikäli talouskehitys näyttää sen sallivan. Ykkösasiaksi lisäpanostuksissa hän nosti sosiaali- ja terveydenhuoltoon panostamisen, johon paineet suuntautuvat koko valtakunnassa nyt tiukimmin.


Kaupunginjohtaja painotti, raamin tähtäävän siihen, että ensi vuonna voidaan jatkaa puskurirahastoa nakertaen, veroprosenttia korottamatta. Tuloksen arvioidaan nyt painuvan raamin perusteella 9,2 miljoonaa euroa miinukselle.

Jouko Veijonaho

22.6.2010 09:33

Nyt kysymme

Oletko tyytyväinen presidentinvaalien lopputulokseen?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti