Talousnäkymät ovat edelleen sumuisia
Talouden näkymät ovat edelleen epämääräisiä, vaikka alkuvuodesta ehdittiin jo toivoa pahimman olevan ohi. EU-maiden velkaongelmat ovat hämärtäneet näkymiä entisestään.
Työttömyys ei ole meillä noussut niin paljoa kuin aikaisemmin odotettiin ja sen kasvu näyttää taittuneen. Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannebarometrit ovat kertoneet selvästä muutoksesta viime syksyyn verrattuna. Myös kuluttajien luottamus omaan talouteensa on viime kuukausina ollut keskiarvoa korkeammalla.
Sen sijaan kuluttajien luottamus koko maan talouden kehitykseen heikkeni toukokuussa selvästi, vaikka sekin pysyi pitkän ajan keskiarvon yläpuolella.
Tilastokeskus kertoi viime viikolla hieman yllättäen kansantuotteen määrän edelleen laskeneen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä sekä vuoden takaisesta että viime vuoden viimeisestä neljänneksestä.
Vienti oli laskussa, samoin investoinnit asuinrakentamista ja julkisia investointeja lukuun ottamatta. Yksityinen kulutus putosi edellisestä neljänneksestä, mutta kasvoi vuodentakaiseen verrattuna.
Koko juttu tiistain lehdestä
Heikki Lehtinen / UP
15.6.2010 09:02


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


