Juha Siirto ja Ossi Qvist löysivät uuden taidetalon

Harjavaltalaiset taiteilijat Juha Siirto ja Ossi Qvist ovat avanneet kesäksi yhteisen taidenäyttely- ja ateljeetilan Satakunnantie 79:ssä.
Taidetalo Siirtoqvisti on toistaiseksi auki sopimuksesta, mutta heinäkuun puolivälistä lähtien, kun Siirto jää lomalle kartoittajan työstään Harjavallan kaupungilta, aukiolosta tulee säännöllisempi.
Aluillaan on Siirron ja Qvistin neljäs yhteinen näyttelykesä. Kolme edellistä kesää he olivat vuokralla Näyhälänniemellä sijaitsevassa huvilassa, mutta se menetettiin kun talo myytiin.
Uusi taidetalo on vanha omakotitalo, mutta tilaa on silti melko runsaasti ja töitä on ripustettu joka huoneeseen. Yläkerta on varattu ateljeetilaksi.
Kummankin työt ovat huoneissa rinta rinnan, ei siis erikseen.
Ossi Qvist maalaa pääasiassa öljyväreillä, mutta mukana on lisäksi yksi akryylimaalaus. Hän tekee myös muotokuvia, mutta niitä ei näyttelyssä ole.
– Minun on ne psykotaulut ja surrealistiset.
Juha Siirto puolestaan tekee akvarelleja.
– Akvarelli täytyy tehdä nopeasti, pään ja käden on toimittava yhteistyössä, jälkeä ei juuri pysty korjailemaan.
Koko juttu tiistain lehdessä!
Heli Kokko
15.6.2010 09:05


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


