Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

Tuottavuuden kohottamisesta ei pikalääkettä kunnille

Kuva: Tuottavuuden kohottamisesta ei pikalääkettä kunnille

Raumalla kokoontuneilla 23 valtakunnallisessa kunta-alan työmarkkinaseminaarissa pohdittiin tuottavuutta, palkkausta ja taloutta.

Ensimmäisenä seminaaripäivänä todettiin yksimielisesti tuottavuuden kohottamisen olevan kunnissakin välttämätöntä, mutta siitä ei ole pikalääkkeeksi kuntien talouden korjaamisessa. Myös sitä korostettiin, että tuottavuusohjelmat pitää viedä läpi yhteisesti sopien poliittisen johdon, viranhaltioiden ja työntekijöiden kanssa kolmikantaisesti.

Suomen Kuntaliiton kaupunkitutkimuspäällikkö Kauko Aronen korosti, että tuottavuuskäsite on ymmärrettävä laajasti. Siihen on sisällytettävä laatu, vaikuttavuus ja hyvinvointilähtökohdat.

- Kritisoin mittareita. Tilastokeskuksen mittari osoittaa joissain tapauksessa heikkenevää tuottavuutta, vaikka tuottavuus paranee, arvosteli Aronen.

Hänen mielestään mittareiden tulisi huomioida tuotoksen laatu ja vaikuttavuus esimerkiksi työhyvinvointiin.

Aronen uskoo, että erot kuntien välillä voivat olla suuria ja eroja on myös lähtökohdissa, joista tuottavuutta on lähdetty kohottamaan.

- Joissain kunnissa on jouduttu lähtemään kriisin kautta tarttumaan asioihin, Aronen arvioi.

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen kehittämispäällikkö Terttu Pakarinen painotti tuottavuuden lisäämisessä avainasemassa olevan hyvän henkilöstöjohtamisen.

- Jos Suomessa aiotaan kilpailla innovaatioilla, työpaikkoja pitää kehittää toiselle asteelle, jossa luovuus ja osaaminen otetaan käyttöön, edellytti Pakarinen.

Jouko Veijonaho

11.6.2010 09:00

Nyt kysymme

Aiotko äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti