Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

Rauman valtuusto tyytyväinen ylijäämäiseen tilinpäätökseen

Rauman kaupungin tarkastuslautakunta toteaa kaupungin taloudellisen tuloksen olevan edelleen hyvä ja taloudellisten tavoitteiden toteutuneen hyvin muihin kaupunkeihin verrattuna.

 

Tämäkään ei kuitenkaan kaikille riittänyt. Seppo Sattilainen (sit) nosti keskusteluun tapansa mukaan sen, että tulos oli talousarviota parempi. Oikein budjetoimalla rahaa olisi voinut käyttää hänen mielestään vaikka korjausvelan lyhentämiseen.

Kaupunginjohtaja Arno Miettinen kuitenkin painotti ylijäämän tulleen satunnaiseristä, eikä investointeja olisi voitu tehdä resursseja enempää.

Tarkastuskertomuksessa todettiin valtuutettujen ja kuntalaisten aloitteiden käsittelyn olevan edelleen liian hidasta ja että tähän on saatava parannus. Lautakunnan puheenjohtaja Irma Suonpää (sd) piti minimiaikana, jolloin valtuustolle annetaan vastaus, yhtä vuotta.

Samoin Suonpää totesi sosiaali- ja terveystoimessa olevan lukuisia lakiteitse määrättyjä vähimmäismääräyksiä kuten jonotusaikoja, käsittelyaikoja ja niin edelleen, joiden raportointi ei tarkastuslautakunnan mielestä ole riittävää.

Arviointikertomuksessa kiinnitettiin huomin myös hälyttävän suureksi kasvaneeseen lasten ja nuorten huostaanottojen määrän ja myös sijoitusten kustannusten hallitsemattomaan kasvuun. Suonpää katsookin, että lastensuojeluun on kehitettävä uusia ratkaisumalleja.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Jouko Aitonurmi (sd) painotti, ettei lasten huostaan otettavien lasten määrään ole olemassa nopeaa lääkettä. Ennaltaehkäisevät toimetkin tuovat tulosta vasta viiveellä.

Jouko Veijonaho

1.6.2010 08:20

Nyt kysymme

Oletko tyytyväinen presidentinvaalien lopputulokseen?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti