Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

Elintarvikealan sopimus lykkää työaikapulmat tulevaisuuteen

Elintarvikealalle maanantai-iltana syntynyt uusi työehtosopimus lykkää kiistanalaiset työaikakysymykset tulevaisuuteen eli neljän vuoden päästä tehtävään sopimukseen.

 

Näin uskoo Suomen elintarviketyöläisten liiton (SEL) puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen.
– Kun ajattelee, millä voimalla työnantajapuoli haki mahdollisuutta kymmentuntiseen päivän tai viisikymmentuntisen viikon teettämiseen, niin kyllä tämä osoittaa, että työnantajapuoli tulee pitämään näitä työaikakysymyksiä esillä myös tulevilla kierroksilla. Tämä on yksi syy myös sille, miksi tällä alalla harrastetaan suhteellisen pitkiä sopimuksia, Kuntonen sanoo.
SEL:n valtuusto hyväksyi sovintoehdotuksen vain yhden äänen enemmistöllä.
Jättääkö tämä joitain jakolinjoja SEL:n valtuustoon tai jäsenkenttään?
– En usko, koska tämä oli aivan asiakeskeinen homma. Eiväthän tes-ratkaisut esimerkiksi ole mitään ryhmäratkaisuja. Osa valtuutetuista oli sitä mieltä, että tätä ei pidä hyväksyä, ja syynä olivat pääosin leipomoalan työaika-asiat.
– Toinen pulma oli, että tämän neljännen sovintoehdotuksen tuomia pieniä muutoksia palvelusvuosijärjestelmään ei koettu riittäviksi, Kuntonen toteaa.
SEL:n hyväksymässä sovintoehdotuksessa ei enää ollut työnantajan tavoittelemia työaikaheikennyksiä, jotka olisivat mahdollistaneet 10 tunnin työpäivät ja 6-päiväiset työviikot.
Kuntosen mielestä työehtosopimuksen nykyisiin työaikamääräyksiin ei tullut muutoksia. Liha-alan työaikoja käsitellään erillisessä työryhmässä. Vastaavasti leipomoalalla on mahdollista sopia työajoista paikallisesti Vaasan Oy:n leipomoketjussa käytössä olevan työaikamallin pohjalta.

Elintarviketeollisuusliiton (ETL) toimitusjohtaja Heikki Juutinen uskoo, että sovun syntymiseen vaikutti myös lakkoväsymys.
– Uskon, että SEL:n jäsenkenttä alkoi olla väsynyt lakkoilemaan. Ja varmasti myös työntekijäpuolen neuvottelukunta ymmärsi, että sovitteluprosessissa ei voi harrastaa jälkilypsyä. Eli perusasiat pysyivät täysin ennallaan verrattuna viimeiseen hylättyyn sovintoehdotukseen, Juutinen sanoo.
Hän on tyytyväinen sopuun.
– Tässä saatiin kiistakysymyksiin molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu eli työaikajoustoja saatiin aikaiseksi. Leipomoalalle ja liha-alalle on nyt mahdollista rakentaa yrityskohtaisia malleja, joilla myös lauantaisin voidaan pyörittää tuotantoa, Juutinen toteaa.
Työehtosopimus on voimassa maaliskuuhun 2014 saakka. Palkkoja korotetaan kesäkuun alusta 0,9 prosenttia ja lokakuussa vielä 0,6 prosentilla. Sopimuskauden muissa palkankorotuksissa seurataan muiden teollisuusalojen palkankorotusten keskiarvoa.

Aleksi Vienonen/UP-uutispalvelu

25.5.2010 15:40

Nyt kysymme

Oletko tyytyväinen presidentinvaalien lopputulokseen?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti