Rauma pitää kiinni Medi-Rauma hankkeen toteuttamisesta
Rauman kaupunginvaltuusto totesi perjantain työseminaarissaan olevansa edelleen yksimielisesti viime syyskuussa tekemänsä päätöksensä takana Medi- Rauma-hankkeen eteenpäin viemisestä.
Päätös tarkoittaa kaupunginhallitukselle ja virkamiehille annettua velvoitetta toteuttaa Medi-Raumaksi nimetty hanke, jonka seurauksena Rauman kaupunki ottaa vastuun sosiaali- ja perusterveydenhuollon lisäksi alueellisesta erikoissairaanhoidosta.
Valtuusto edellyttää kaupunginhallitukselta ja virkamiehiltä päättäväistä toimintaa tämän velvoitteen toteuttamiseksi.
Eli kaupunginvaltuusto uudistaa päätöksensä ilmoittaa Satakunnan sairaanhoitopiirille, että Rauman kaupunki haluaa ottaa vastuun alueellisesta peruserikoissairaanhoidosta Rauman aluesairaalassa.
Samalla päätöksellä kaupunginvaltuusto esitti sairaanhoitopiirille tehtäväksi uuden yhteistyösopimuksen tehtäväjaosta erikoissairaanhoidon osalta sairaanhoitopiirin ja kaupungin välillä.
Lähtökohtana kaupunginvaltuusto toteaa olevan, että Rauman kaupunki pysyy Satakunnan sairaanhoitopiirin jäsenenä ja ostaa sieltä yhteisesti sovittavat erikoissairaanhoitopalvelut. Kaupunginvaltuusto valtuuttaa kaupunginhallituksen käymään tarvittavat sopimusneuvottelut myös muiden sairaanhoitopiirien kanssa, mikäli sopimusmenettely ei jostain syystä toteudu Satakunnan sairaanhoitopiirin kanssa.
Jouko Veijonaho
25.5.2010 09:15


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


