Ympäristöterveydenhuollon yhdistäminen etenee Porin seudulla
Seudullisen ympäristöterveydenhuollon kokoaminen Porin seudulla on edennyt seitsemän kunnan kesken niin, että terveysvalvonnan ja elinlääkinnän yhdistämistä yli kuntarajojen esitetään jo ensi vuoden alkuun.
Porin kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina osaltaan sopimusluonnoksen, jolla Porin, Harjavallan, Kokemäen, ja Ulvilan kaupunkien sekä Eurajoen, Luvian ja Nakkilan kuntien kesken perustetaan seudullinen ympäristöterveydenhuolto ensi vuoden alussa. Hallitus esitti sopimusta Porin kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi ja esitti sitä myös muiden kuntien valtuustoille.
Toteutuessaan yhteistoiminta-alue vastaisi 7 kunnan terveysvalvonnasta ja eläinlääkinnästä. Näiden kuntien yhteenlaskettu asukasmäärä on n. 127 000, ja yhtenen budjetti olisi noin 1,5 miljoonaa euroa eli noin 11 euroa asukasta kohti. Tällä hetkellä seudun kuntien ympäristöterveydenhuollon menot vaihtelevat ovat kunnasta riippuen noin 8-17 € asukasta kohti.
Hallinto on suunniteltu toteutettavaksi ns. vastuukuntamallilla, jolloin Porin kaupungin ympäristölautakunnan alaisuuteen perustettaisiin ympäristöterveysjaosto. Jaostoon esitetään 12 jäsentä, joista Pori nimeäisi 6 jäsentä ja kukin sopimuskunta yhden jäsenen. Puheenjohtaja olisi Porista.
Porin ympäristövirastoon perustettaisiin uusi ympäristöterveyden vastuualue, johon siirtyisi koko alueen ympäristöterveydenhuollon henkilöstö. Alkuvaiheessa henkilöstöön kuuluisi olisi 23 henkilöä, joista eläinlääkäreitä 9, pieneläinhoitajia 3, terveystarkastajia 10 ja yksi toimistotyöntekijä.
Jukka Vilponiemi
25.5.2010 09:15


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


