Lehdet Porista Satakunnan Vuoden yrittäjäperhe

Satakunnan Vuoden yrittäjäperheeksi on valittu Veikko Lehti Oy:n omistava Lehden perhe Porista.
Vuoden Yrittäjäperhe palkittiin tiistaina illalla Satakunnan Yrittäjien kevätkokouksessa Raumalla.
Kuvassa: Ilkka (edessä), Veikko, Esa, Antti ja Erkki Lehti.
Yrityksessä työskentelee peräti viisi veljestä, Esa, Erkki, Kari, Jouni ja Ilkka. Heidän isänsä Veikko Lehti osallistuu edelleen toimintaan, vaikka virallisesti viettää jo eläkevuosia.
Yrityksen perusti 1920 Veikko Lehden isoisä Oskari, ja sen jälkeen yritystä johti Veikon isä Antti, joka kuitenkin kuoli nuorena. Veikko Lehti astui firman johtoon 24-vuotiaana.
Toimitusjohtaja Esa Lehden mukaan yhteistyö veljesten kanssa on toiminut hyvin. Joskus vaihdetaan mielipiteitä hyvinkin kovalla äänellä, mutta kaikilla on kuitenkin sama näkemys yrityksen päämääristä.
Myös veljesten lapsia on mukana yrityksessä niin, että kahdeksan Lehteä on suoraan työsuhteessa ja yhteensä kakstoista jollain tavalla tekemisissä firman kanssa.
Yritys työllistää 50 henkilöä, ja ajoneuvoja on viitisenkymmentä. Viime tilikaudella liikevaihto oli noin 10 miljoonaa euroa.
Veikko Lehti Oy on erikoistunut jätteenkuljetukseen ja ympäristönhuoltoon. Esa Lehti kuvaa kehitystä sanomalla, että roska- ja jätekuskeista on tullut raaka-ainetoimittajia.
Alkuvuonna yritys teki historiansa kierrätysennätyksen: peräti 95 prosenttia kerätystä jätteestä meni hyötykäyttöön, joko uudelleen käyttöön tai energiatuotantoon.
Uusia kierrätystapoja mietitään koko ajan. Esa Lehden mukaan suuria kysymyksiä ovat muovin ja biohajoavan jätteen käsittely. Öljyn hinnan nousu saa miettimään muovin käyttöä muuhun kuin polttoon. Biohajoava jäte puolestaan on ongelma, koska se tuottaa kaatopaikoilla metaanikaasua.
Luulisi että kierrätystä ja ympäristötekoja arvostavat kaikki, mutta Lehti on saanut ”moitteita” liian hyvästä kierrätyksestä.
– Ainoa joka ei meistä pidä on kaatopaikan hoitaja.
Kierrätys vie tavaraa ja näin tuloja kaatopaikoilta. Esa Lehti ihmettelee, miksi yrittäjää pitäisi rangaista siitä, että tekee työnsä tehokkaasti.
Heli Kokko
11.5.2010 20:01


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


