SEL:n valtuusto koolle taas torstaiksi
Elintarvikealan työntekijöiden tiistain ja keskiviikon välisenä yönä aloittaman ja ensi tiistaihin kestävän lakon sovittelua jatkettiin keskiviikkona. Elintarviketyöläisten liiton SEL:n valtuusto on kutsuttu kuitenkin koolle taas torstai-iltapäiväksi uuden sovintoesityksen varalta. SEL uhkaa aloittaa koko alaa koskevan lakon määräämättömäksi ajaksi ensi tiistaina, ellei sopimusta sitä ennen synny.
Meijeriala on jo jäänyt lakon ulkopuolelle, sillä alan yrityksissä on tehty yrityskohtaisia sopimuksia. SEL on antanut luvan niiden tekemiseen meijerialalla tiistaina hylätyn sovintoesityksen pohjalta, sillä se sisälsi liiton meijerialalle ajamat parannukset.
Työriidan suuret kiistakysymykset eivät ole koskeneet meijereitä vaan leipomoiden ja liha-alan työaikoja. Työnantajat haluavat tuotannon pyörivän myös lauantaisin nykyistä halvemmalla, koska kaupat ovat auki kaikkina päivinä. Lisäksi leipomoissa on haluttu pidentää säännöllistä työaikaa työaikalain mukaisesta kahdeksasta tunnista.
UP, UA
5.5.2010 15:31


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


