Mielen sairaudesta voi kuntoutua takaisin työelämään

Joka vuosi 4 000 alle 35-vuotiasta jää eläkkeelle, ja työkyvyn vie entistä useammin masennus tai jokin muu mielenterveyden ongelma. Kuntoutumisessa takaisin työelämään tarvitaan tukitoimia mutta myös ennakkoluulottomuutta varsinkin työnantajien puolelta.
Porissa tiistaina järjestetyssä Työvoimapula 2012 -seminaarissa korostettiin, että mielenterveyskuntoutujien työllistyminen on iso kysymys paitsi inhimillisesti myös kansantaloudellisesti.
Seminaarin pääpuhuja, kansanedustaja Päivi Lipponen nosti esille sen kylmän faktan, että ikärakenteen entisestään vinoutuessa huoltosuhde on heikentymässä 2,8:aan työssä käymättömään jokaista työtä tekevää kohden.
– Tähän tarvitaan monenlaisia ratkaisuja, teknologisia, tehostamistoimia, maahanmuuttoa ja kaikkien, joilla on työkykyä jäljellä, saaminen takaisin osaksi työelämää.
Päivi Lipponen kertoi Suomen Pankin johtajan Erkki Liikasen esittäneen arvion, että jos edes puolet mielenterveysongelmien takia eläkkeelle jääneistä nuorista saataisiin takaisin työelämään, eläkeikää voitaisiin nostaa puolella vuodella.
– Jos nuorena sairastuu ja jää eläkeputkeen, on edessä vain loputon köyhyys ja näköalattomuus, jotka leimaavat ihmisen.
Päivi Lipposen mukaan olennaista on, miten työelämässä ollaan valmiita ottamaan huomioon erilaisuus. Hän korosti, ettei töihin meneville kuntoutujille olla hakemassa suojatyöpaikkoja eikä opiskelemaan lähteville kevennettyjä opiskeluohjelmia, vaan tarkoitus on kuntouttaa ihmiset takaisin työelämään ja yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi.
Lipponen on eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan jäsen, ja hän puhui myös hyvinvointiyhteiskunnan tabuista.
– Ajatellaan, että elämme hyvinvointiyhteiskunnassa ja että meillä on tasa-arvo, kun tosiasiassa Suomi on jakautunut sosiaaliryhmiin ja luokkiin.
– Mietitään esimerkiksi, ketkä opiskelevat korkeakouluissa: erittäin varakkaiden ihmisten lapset. Ei äly mutta koulupärjääminen korreloi sosiaalisen taustan kanssa. Alempien sosiaaliluokkien ihmiset myös sairastavat enemmän ja kuolevat nuorempina.
Päivi Lipposen mielestä onkin tärkeää hakea keinoja, jolla hyvinvointiyhteiskunta pystyisi taas tuottamaan tasa-arvoa.
Työvoimapula-seminaarin järjestivät Satakunnan Ely-keskuksen Välkky-projekti, SAMKin Työmieli-hanke ja Tukiranka ry:n Klubitaloilta työuralle -hanke. Välkky on tarkoitettu edistämään pitkäaikaistyöttömien ja vaikeasti työllistyvien sijoittumista avoimille työmarkkinoille, ja kahdella muulla hankkeella ajetaan mielenterveyskuntoutujien työllistymistä.
Heli Kokko
4.5.2010 15:52


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


