Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

Maassa maan tavalla ja muita viisauksia

Kuva: Maassa maan tavalla ja muita viisauksia

Kun SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma ovat saaneet päälleen kovan ryöpyn maahanmuuttopuheista ja tunkeutumisesta Timo Soinin persujen reviirille, on ryöpytys vähintäänkin outo.

Kun Urpilainen lausui sanat ”Maassa maan tavalla”, ei hän ilmeisesti ymmärtänyt, että sanat ovat Soinin omaisuutta, eikä kyseessä olekaan vanha suomalainen sananlasku.

Urpilainen olisi ilmeisesti voinut välttää kohun, jos hän olisi lukaissut esimerkiksi Elias Lönnrotin kokoaman kirjan ”Suomen kansan sananlaskuja”, jonka alkuperäisteoksen on julkaissut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Helsingissä vuonna 1842. Tuo teos on muuten ”präntätty” J. Simeliuksen lesken luona 1842. Lesken asunnon tarkempaa sijaintia ei ole kerrottu.

No, joka tapauksessa kirjasta olisi löytynyt tuo kyseinen sananlasku, mutta myös useita sen muunnoksia.

Urpilainen olisi voinut vaikka sanoa, että ”Maassa maan lajihin, talossa talon tapaan”. Toinen muunnelma olisi ”Maalla maan tapa”. Hän olisi voinut myös todeta, että ”Tavallansa maa elää”.

Toisaalta, jos pääministeri Matti Vanhanenkin (kesk) olisi lukenut saman teoksen, hän ei olisi kenties pitänyt demarien puheita niin vastenmielisinä. Kyseessähän on kansallinen perinne, jota tanhuten ilakoiva kepu rakastaa.

Mutta kun asioita oikein väännellään ja pohditaan, niin ehkä Vanhanen on sittenkin perehtynyt sananlaskuihin ja Suomen kansan vanhoihin viisauksiin - ainakin osaan niistä.

Kun pääministeriä sekä hänen kepulaisia ja kokoomuslaisia kumppaneitaan on syytetty hämärien vaalirahojen vastaanottamisesta, ovat he ehkä havainneet Lönnrotin kirjaaman viisauden ”Mikä tänäpäivänä maksetaan, sitä ei huomenna kysytä”.

Kansanviisauteen tukeutuen he ehkä olettivat, ettei vanhoja vaalirahoja enää perättäisi. Matti Vanhanen toivoi, ettei varsinkaan hänen presidentinvaalien rahoitustaan enää kyseltäisi. Toisin kuitenkin on käynyt, ja ehkä siitä löytyy se lopullinen syy Vanhasen luopumiseen kepun johdosta, ja kuuluisa jalkaleikkaus onkin vain tekosyy.

Näinhän on julkisuudessa epäilty. Ja vanha viisauskin sanoo, että ”Niin täytyy olla, kuin oletetaan”.

Tähän kohtaan sopii myös sananlasku ”Ahneus viisaanki villitsee”. Se pätee vaalirahasotkussa sekä porvaripoliitikkoihin että heitä rahoittaneisiin liikemiehiin. Porvarit ahnehtivat liikemiesten rahaa saadakseen valtaa. Liikemiehet taas halusivat ahnehtia omien ministereiden kautta valtaa saadakseen lisää rahaa.

”Kyllä mailma masentaa”, sanoo globaaliksikin sopiva sananlasku.

Ei anneta maailman silti masentaa. Nythän on kevät ja vappu. Edessä on kesä. Innokkaimmat kesän odottajat ovat jo aloittaneet mökkikauden, ja kuukauden kuluessa yhä useampi suomalainen voi rantasaunassaan todeta, että ”Makkara kihisi kiukahalla, minä perso penkin alla”.

Vappu on työläisten juhla. Silloin duunareiden on lupa täysin rinnoin laulaa taistelulauluja riistäjiä vastaan.

Tämä vappu on monelle työläiselle kuitenkin vakava paikka. Vaikka suurelle osalle palkansaajia on jo uusi työehtosopimus, ja niin työtaistelutoimia on parhaillaan käynnissä, ja lakonuhkia on edessä, kun herrat kurittavat rahvasta.

Elintarviketyöläisten työtaistelun takia kaikki eivät ehkä saa nakkejaan ja perunasalaattiaan, ja olutkin on paikoin vähissä. Mutta se kiusa pitää nyt kärsiä.

Niinhän se on, että ”Herrathan ne työn tekis, jos se herkkua ois”.

Lopuksi vielä pätkä traditionaalisesta Punakaartin marssista, joka oli täyttä totta kansalaissodan aikaan lähes sata vuotta sitten, mutta jonka sanat eivät ole järin kaukana arkitodellisuudesta vappuna 2010.

Punakaartin marssin toinen säkeistö kuuluu näin:

”Hallitus on vankka / kätyrlauma sankka / se kauhuntuskaa levittää yli onnettoman maan. / Urhojansa kansanvalta / työntää esiin kaikkialta / elämästä, kuolemasta kamppaillaan.”

Jukka Vilponiemi

30.4.2010 09:00

Nyt kysymme

Aiotko äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti