Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

Teknologiateollisuus ei saa tilauksia

Teknologiateollisuusen uusien tilausten kasvu tyrehtyi alkuvuonna. Tammi-maaliskuussa Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatutkimuksessa mukana olevat yritykset saivat uusia tilauksia euroissa mitattuna hieman enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana, mutta vajaan viidenneksen vähemmän kuin viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.

 

Elektroniikka- ja sähköteollisuuteen uusia tilauksia tuli Teknologiateollisuus ry:n suhdannekatsauksen mukaan tammi-maaliskuussa runsas viidennes vähemmän kuin loka-joulukuussa. Kone- ja laiteteollisuudessa pudotus oli 13 prosenttia.

Vaikka uudet tilaukset vähenivät, selvästi useampi yritys kertoi tilausten määrän kasvusta kuin niiden vähenemisestä.

Koko teknologiateollisuuden tilauskannan arvo supistui viime vuoden alusta neljänneksen ja viime vuoden lopustakin muutaman prosentin. Viime vuoden alkuun verrattuna tilauskannan pudotus oli suurinta kone- ja metallituoteteollisuudessa, jopa 30 prosenttia.

Viime vuonna teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa putosi 30 prosenttia 55 miljardiin euroon.

Jatkon kannalta tärkeintä on Teknologiateollisuus ry:n mukaan se, miten investoinnit Euroopassa alkavat kehittyä, sillä Euroopan markkinat muodostavat kolme neljäsosaa Suomessa sijaitsevan teknologiateollisuuden myynnistä.

Terästuotteiden, värimetallien ja valujen tuotanto on kääntynyt kasvuun ja oli vuoden alussa jo neljänneksen suurempi kuin viime vuoden alkuneljänneksellä. Myös tietotekniikka-ala on kasvattanut tilauskantaansa vuodessa viidenneksellä. Syynä ovat lähinnä yritysten ja julkisen sektorin suorittamat ulkoistukset, jotka ovat kasvattaneet tietotekniikkapalvelujen työntekijämäärää muutamalla prosentilla.

Muutoin teknologiateollisuuden väkimäärä on vähentynyt. Kone- ja metallituoteteollisuudessa oli maaliskuun lopussa työntekijöitä 128 000 eli lähes 11 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Elektroniikka- ja sähköteollisuudessa henkilöstön määrä väheni vuoden aikana seitsemällätuhannella ihmisellä 57 000 työntekijään ja metallien jalostuksessa 1 500 ihmisellä 14 000 työntekijään.

Teknologiateollisuus ry laskee, että kaikkiaan alan työntekijämäärä on laskenut kriisin aikana 27 000 ihmisellä eli kymmenen prosenttia.

Lomautusjärjestelyjen piirissä teknologiateollisuduessa oli maaliskuun lopussa 37000 ihmistä eli 15 prosenttia työntekijöistä. Määrä on pudonnut vajaan kolmanneksen viime joulukuun huippuluvuista.

UP/Heikki Lehtinen

27.4.2010 16:24

Nyt kysymme

Aiotko äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti