Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

Satakunta tavoittelee SDP:n johtoon kahta paikkaa

Satakunnan piiri tavoittelee SDP:n johtoon kahta paikkaa, kun puoluekokous toukokuun lopulla valitsee uuden puoluejohdon. Satakunnan puoluekokousryhmä järjestäytyi lauantaina, ryhmän puheenjohtajaksi valittiin Mikko Elo Porista.

 

Satakuntalaisten tavoitteena on saada puoluehallitukseen yksi edustaja kuten nytkin, ja tavoitteena on saada myös puoluevaltuuston varapuheenjohtajan paikka, joka Satakunnalla on nytkin.

Nykyisessä puoluehallituksessa Satakuntaan edustaa Porin sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Esa J. Wahlman, ja hänet on asetettu ehdokkaaksi myös uuteen puoluehallitukseen.

Paikalle on kuitenkin tungosta, sillä Porin sos.dem. Kilta on asettanut puheenjohtajansa Ari Vahalan myös ehdolle puoluehallitukseen.

Muita ehdokkaita ei ole paikalle tässä vaiheessa ainakaan virallisesti asetettu.

Puoluevaltuuston varapuheenjohtajana on nyt Erja Starck Raumalta, ja raumalaiset ovat asettaneet hänet ehdokkaaksi tehtävään myös tällä kertaa. Muita nimiä Satakunnasta ei ole valtuuston puheenjohtajistoon esitetty ainakaan tässä vaiheessa.

SDP:n muita johtotehtäviä koskevissa spekuloinneissa on ollut esillä myös porilaisen kansanedustajan Krista Kiurun nimi mahdollisena puoluesihteeriehdokkaana. Kiuru ei maanantaina kuitenkaan halunnut kommentoida ehdokkuuttaan millään tavalla.
Puoluekokousryhmän vetäjän Mikko Elon mukaan Satakunnan ryhmä ei ottanut vielä lainkaan kantaa nimiin. Niihin on tarkoitus palata 8. toukokuuta, jolloin puoluekokousryhmä kokoontuu seuraavan kerran.

Heti vapun jälkeen ovat koolla puolueen seitsemän suurta piirijärjestöä, joihin Satakuntakin kuuluu. Elon mukaan tuossa neuvottelussa kartoitetaan myös piirien välistä paikkajakoa.

Järjestäytyessään Satakunnan puoluekokousryhmä valitsi varapuheenjohtajakseen Kristiina Salosen Raumalta. Puheenjohtajien lisäksi neuvottelukuntaan nimettiin piirin puheenjohtaja Harri Lehtonen Eurasta, Erkki Raittila Raumalta sekä toiminnanjohtaja Jukka Pirttinen.

Jukka Vilponiemi

27.4.2010 09:00

Nyt kysymme

Aiotko äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti