Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

Elintarvikealan lakko alkoi

Leipä- ja leikkelehyllyihin voi tulla kaupoissa paikoittain tyhjää, sillä elintarvikealan kolmipäiväinen lakko alkoi keskiyöllä. Kaikkiaan 57 suurinta elintarvikealan tuotantoyksikköä on lakon piirissä. Lakossa on 9 300 työntekijää.

 

Ensi maanantaista lähtien taistelevat työnantajat työsululla. Yritykset lopettavat palkanmaksun. SEL ilmoitti tiistaina seuraavasta lakonuhasta. Viisipäiväisen lakon on määrä alkaa 5. toukokuuta. Lakko olisi nykyistä laajempi, sillä lakossa olisi 83 tuotantoyksikköä ja 11!p700 työntekijää.

Työaikaan liittyvää erimielisyyttä koetettiin sovitella vielä tiistaina illan mittaan. Sekä Elintarviketeollisuusliitto että Suomen Elintarviketyöläisten liitto ovat pysyneet tiukasti kannassaan. Työnantajapuoli haluaa laajentaa työaikaa, palkansaajapuolen mukaan työnantajan haluama jousto voidaan järjestää muutoinkin.

SEL:n puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen ei osannut arvioida, kuinka pitkään sovittelua jatketaan.

- Sovittelija tekee päätökset.

Jos ihme tapahtuisi ja sovintoesitys saataisiin lakon aikana kasaan, ammattiliiton neuvottelukunta arvioi sen tason saman tien. Mikäli esitys sisältäisi mahdollisuuksia edetä, SEL:n liittovaltuusto hälytetään koolle. Koollekutsumisaikaa on sääntöjen mukaan varattava 24 tuntia. Liittovaltuusto päättää sovintoesityksen kohtalosta.

Miksi liitovaltuustoa ei kutsuttu koolle jo aiemmin?

–!Kun työnantaja ilmoitti työsulusta, arviomme valtuuston koollekutsumisesta muuttui. Mitään ihmeitä ole vielä näkyvissä. Molempia osapuolia on kuultu, Kuntonen kertoo.

Lakko voidaan päättää heti, kun sopimus on syntynyt.

UP/Birgitta Suorsa

21.4.2010 09:29

Nyt kysymme

Oletko tyytyväinen presidentinvaalien lopputulokseen?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti