Länsi-Suomen Osuuspankin edustajiston vaalit alkavat
Sosialidemokraateilla liki sata ehdokasta
Länsi-Suomen Osuuspankin edustajiston vaalien äänestys alkaa ensi tiistaina 20. huhtikuuta. Vaaleilla valitaan pankin edustajistoon 60 jäsentä. Ehdolle on asettunut kaikkiaan 348 pankin omistajajäsentä.
Ehdokkaita on nyt selvästi enemmän kuin edellisissä vaaleissa, ja mukana on aiempaa enemmän erityisesti nuoria ja naisia.
Postivaaleissa on äänestysaikaa 3. toukokuuta asti. Äänestämään pääsevät kaikki viimeistään vuoden 2009 lopussa jäseneksi liittyneet asiakkaat. Kaikki pankin jäsenet saavat postitse kotiinsa vaalimateriaalin eli ohjeet, äänestyslipun ja palautuskuoren.
Edustajisto on osuuspankin ylin päättävä elin. Se valvoo mm. pankin taloudenpitoa sekä valitsee hallintoneuvoston. Kaikki edustajiston jäsenet ovat pankin asiakkaita ja omistajia. Heidän tehtävänään on valvoa, että pankki toimii periaatteidensa mukaisesti asiakkaiden ja toimialueen eduksi.
- Edustajiston vaalit ovat oivallinen paikka vaikuttaa oman pankin toimintaan, muistuttaa pankin toimitusjohtaja Simo Kauppi.
Hänen mukaansa jäsenet pääsevät nyt valitsemaan ne edustajat, jotka ovat mukana linjaamassa Satakunnan talouselämän kehittämistä.
Vaalien tulos ja uuden edustajiston nimet selviävät 11.5.2010
Sosialidemokraateilla on vaaleissa yhteensä lähes sata ehdokasta eri jäsenalueilla. Vaaleissa ei käytetä poliittisia tunnuksia.
Sosialidemokraattien ehdokkaat ovat:
1. jäsenalue (Kankaanpää, Jämijärvi, Honkajoki, Lavia). Listalla A: Kangas Anne-Marja ja Vuorenmaa Marko.
2. jäsenalue (Merikarvia, Noormarkku, Pomarkku, Siikainen). Lista B: Järvinen Matti, Mäki Pirjo, Salo Taisto, Sumia Liisa ja Vaitiniemi Ari.
3. jäsenalue (Pori). Lista B: Aaltonen Kari, Anttila Esa J., Elo Mikko, Haavisto Jarkko, Harjanne Tapio, Heljakka Helena, Hietaharju Sami, Hirvonen Matti, Holmström Tarja, Juhola Marjatta, Järvinen Simo, Koskinen Jaakko, Kukkakorpi Raija, Kumpulainen Tapio, Kykkänen Timo, Levonen Jyrki, Lounasvaara Markku, Lundén Martti, Majalahti Esa, Marjamaa Raimo, Niemi Ilkka, Nordman Ulla, Nordström Ari, Nylund Jouni, Paldanius Seppo, Palenius Seija, Palonen Väinö, Pukkila Timo, Rajala Pertti, Ranne Mauri, Rantanen Veijo, Reunamo Anita, Saarni Sirpa, Salmi Ahti, Salminen Riikka, Suckman Anja, Taimi Rauli, Tiira Hannes, Träskelin Kalevi, Turkki Ulla, Vahala Ari, Vannemaa Heli, Viljakainen-Puro Paula, Vironen Esa, Vuolle Ilkka ja Vuorilehto Henri.
4. jäsenalue (Ulvila). Lista C: Harju Ari, Heinimäki Mikko, Jokela Johanna, Jokinen-Anttila Leena, Leppäkorpi Marja, Mäkinen Paula, Palonen Simo, Pensas Keijo, Pihlajamäki Marja, Rantamäki Manu, Saarinen Arto ja Salonen Johanna.
5. jäsenalue (Eurajoki, Kiukainen). Listalla B: Jalonen Sakari.
6. jäsenalue (Rauma). Lista B: Vainio Janne, Ylijoki Mirja, Sulkanen Osmo, Mantere Sirkka, Kantonen Mika, Mäki-Korte Jari, Luonto Juha, Marttinen Tarmo, Salonen Tommi, Salminen Aimo, Pikkujämsä Marjatta, Kurki Eeva, Numminen Seppo, Valtonen Hannu, Tähtivuori Jari, Vainio Carita, Iltanen Marko, Nurmela Jouni, Halonen Paula, Knuutila Satu, Roslöf Marjut, Karlsson Leena, Savila Tanja, Aitonurmi Jouko, Vahanto Jaana, Salonen Marita, Myller Aulikki, Sora Matti, Roininen Jorma, Lehto Antti, Arvo Matti ja Malmsten Markku.
Jukka Vilponiemi
16.4.2010 09:15


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


