Staart
Uusi Aika
Itsenäisyydenkatu 39 B, 28100 Pori, Puh. 044-7300 242, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Maksulliseen näköislehteen pääset tästä

Uusi Aika

 

Nakkilan yhteiskoulun odotetut remontit alkavat lukuvuoden loputtua

Kuva: Nakkilan yhteiskoulun odotetut remontit alkavat lukuvuoden loputtua

Nakkilan yhteiskoulun kauan odotetut remontit toteutetaan vihdoin tänä vuonna.

Koulun pihan kunnostus alkaa toukokuun loppupuolella ja valmista on määrä olla elokuussa. Keittiöremontti alkaa heinäkuun lopussa, ja työt on tehty vuoden vaihteeseen mennessä.

Toukokuussa aloitettavat pihatyöt valmistuvat elokuussa niin, että täysin valmista on elokuun lopussa, mutta koulujen alkuun mennessä on jo suurin osa töistä tehty.

Piharemontin kustannusarvio on noin 280 000 euroa.

Myös keittiöremontti on saanut odottaa vuoroaan. Valtion elvytysrahan ansiosta töihin vihdoin päästään. Keittiön kunnostamisen kokonaiskustannukset ovat noin 700 000 euroa, ja valtiolta on tulossa 256 000 euroa.

– Jos kaikki menee hyvin, pitäisi työt päästä aloittamaan heinäkuun loppupuolella ja valmista pitäisi olla vuoden vaihteeseen mennessä, Harri Kukkula laskee.

Remontin ajan ruoka valmistetaan Kirkonseudun koulun keittiössä, ja yhteiskoulun ja lukion oppilaat ruokailevat oman koulunsa juhlasalissa.

Tänä vuonna tehtävien kahden remontin jälkeen koulu alkaa olla suhteellisen hyvässä kunnossa. Julkisivu- ja vesikattoremontti tehtiin viime vuonna ja teknisen työn luokan perusparannus vuonna 2008.

Heli Kokko

9.4.2010 09:00

Tiedotteet

Jakeluhäiriöt

SK:N KANTOALUE Jakelupäivystys
p. 0800 9 6675 (ark. 6.00-11.00, la-su 7.00-11.00)
jakelupäivystys@almamedia.fi
RAUMAN ALUEELLA
Länsi-Suomen jakelu
klo 6.00-16.00 p. 0800 398 336
TILAUSPALVELU
Merja Virtanen p. 044 7300 250
www.uusiaika-lehti.fi

Nyt kysymme

Oletko löytänyt kanttarelleja?

Kyllä Ei
Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Rajala