Kuljetusalan lyhyellä lakolla pitkä jälkipyykki
Vaikka AKT:n kuljetusalan lakko kesti vain päivän, jälkipyykkiä pestään pitkään. Varsinkin valtakunnansovittelija Esa Lonkaa moititaan puolueellisuudesta.
Porin Autoalantyöntekijät ry:n puheenjohtajan Jouni Nylundin mukaan yhdenkin päivän lakko olisi vältetty, jos valtakunnansovittelija olisi ollut tehtäviensä tasalla.
– Ahtaajien lakossakaan eivät olleet vastakkain ahtaajat ja operaattorit vaan EK ja SAK:lainen ay-liike.
Porin Autoalantyöntekijöiden kevätkokouksessa lauantaina puhunut aluetoimitsija Pasi Ritokoski oli samoilla linjoilla.
– Lonka oli pettymys. Valtakunnansovittelijan pitäisi olla tasapuolinen, mutta esimerkiksi ensimmäisessä sovintoesityksessä oli kolme kohtaa, joista ei ollut edes neuvoteltu. Kai ajateltiin, että ne menevät siinä samassa ilman että kukaan huomaa. Valtakunnansovittelija ilmoitti Ritokosken mukaan myös suoraan, että työntekijäpuoli on se jonka pitää antaa periksi.
– Ei se ole valtakunnansovittelijan työ, vaan hänen tehtävänsä on etsiä ratkaisuja mahdollisimman puolueettomasti.
Sama linja jatkui Ritokosken mukaan ahtaajien neuvotteluissa – huonoin seurauksin.
Autoalan sopimus oli torjuntavoitto:
– Mitään heikennyksiä ei tehty vanhan sopimuksen suhteen.
Parannuksena saatiin esimerkiksi se, että lyhin työpäivä pitenee tunnista ja vartista neljään ja puoleen tuntiin ensi jouluna ja neljään tuntiin kolmeen varttiin ensi vuoden jouluna.
Heli Kokko
Lue lisää tiistain Uudesta Ajasta.
30.3.2010 08:08


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


