Raumalla varmuus kahdesta ehdokkaasta, kolmatta etsitään
Kansanedustaja Reijo Kallion vapaaksi jäävää 5 410 ääniperintöä on Raumalla lähtemässä jakamaan ensi kevään eduskuntavaaleissa ainakin kaksi demariehdokasta.
Ensimmäisenä liikkeelle ehti lähteä Rauman keskusteluseura, joka asetti ehdokkaakseen 46 vuotiaan UPM:n pääluottamusmiehen Jouko Aitonurmen.
Torstai-iltana lehden painoon mentyä Rauman työväenyhdistyksen kokouksessa pyydetään myös 32 vuotiasta sosiaalipalveluohjaaja Kristiina Salosta ehdokkaaksi. Ennen kokouksen alkua Salonen ei kokenut hänellä olevan syytä kieltäytyä pyynnöstä.
Rauman sos.dem. kunnallisjärjestön puheenjohtaja Rainer Lehti kertoo haussa olevan vielä kolmannenkin ehdokkaan Raumalta ja uskoo kokonaisuudessa tällä tavoin päästävän puolueen kannalta parempaan lopputulokseen, kuin keskittämällä.
Sekä Aitonurmi että Salonen kuuluvat nyt istuvaan kaupunginvaltuustoon. Salonen on lisäksi Rauman kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Aitonurmi taas johtaa puhetta Rauman sosiaalilautakunnassa.
Yhteistä ehdokkaille on ainakin se, että molemmat ovat toisessa polvessa kaupunginvaltuutettuna Raumalla. Aitonurmella toisen polven luottamustehtävien hoitaminen yltää myös paperitehtaan pääluottamusmiehen tehtäviin.
Salonen oli ehdokkaana jo 2007 eduskuntavaaleissa ja keräsi silloin ensikertalaisena 3 142 ääntä. Aitonurmi pyrkii nyt ensimmäistä kertaa tämänkaltaisiin pätkätöihin.
Jouko Veijonaho
19.3.2010 09:00


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


