Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. (02) 630 0200

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

Satakunnan suhdanteet laahaavat jäljessä

ELY-keskus: Synkimmät näkymät Pohjois-Satakunnassa

 

Satakunnassa toimivan elinkeinoelämän suhdanteet laahaavat muuta maata jäljessä, vaikka yritysten odotukset ovat nyt hieman korkeammalla kuin vuosi sitten. Suuria muutoksia ei suuntaan tai toiseen ole lähikuukausina luvassa, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön alueellisia talousnäkymiä kuvaavasta raportista.
Aluebarometrin mukaan kehitysnäkymät ovat Satakunnan ELY-keskuksen alueella kohonneet hieman vuoden mittaan, kun ne vielä viime keväänä olivat erityisen alhaalla. Tästä huolimatta Satakunnan arviot ovat kuitenkin muuta maata pessimistisemmät.

Synkimmät näkymät elinkeinoelämän kehityksessä ja yritystoiminnassa ovat pohjoisessa Satakunnassa. Porin seudulla näkymät ovat paremmat kuin vuosi sitten, mutta edelleen keskimääräistä huonommat. Rauman seudulla suhdanteiden heikentyminen on pysähtynyt ja kääntynyt myönteisempään suuntaan.

Syynä pessimismiin ovat Satakunnan ELY-keskuksen mukaan erityisesti  investoinnit, joiden arvioidaan vähentyvän paitsi teollisuudessa, myös kaupan ja palvelujen alalla. Teollisuusinvestoinneista ei ole viime aikoina kuultu juuri uutisia, eikö niitä ole odotettavissa keväänkään aikana.
Sen sijaan jotkut pk-yritykset toteuttavat koko ajan melko suuriakin investointeja.
Keskeisillä teollisuuden aloilla kuten metalli-, metsä- ja kemianteollisuudessa ei ole Satakunnassa tapahtunut oleellista muutosta. Paras tilanne näyttää olevan elintarviketeollisuudessa ja myös metsäteollisuudessa on elpymisen merkkejä.
Aluekatsauksessa kiinnitetään erikseen huomiota siihen, että kauppa keskittyy entisestään erityisesti Porin seudulla, jossa Satakunnan osuuskauppa hankkii lisää neliöitä ja markkinaosuuksia.
Rakennusalan tilanne Satakunnassa on hyvä erityisesti Olkiluodon ydinvoimalatyömaan, Porin uuden uimahallin ja sekä Porin Luotsinmäen jätevedenpuhdistamon saneerauksen ansiosta. Myös yksittäisiä talonrakennuskohteita riittää.

Työttömyys ei ole edelleenkään lisääntynyt Satakunnassa niin paljon kuin koko maassa keskimäärin.  Tilanteeseen ovat vaikuttaneet  mm. Olkiluodon ydinvoimalan rakentaminen sekä Rauman telakan suhteellisen hyvä tilanne.
Työttömien työnhakijoiden määrä oli tammikuun 2010 lopussa noussut vuodentakaisesta vajaa 15 prosenttia, kun koko maassa lisäys oli runsaat 20 prosenttia.
Työpaikkoja syntyy niukasti ja työttömyyden arvioidaan kasvavan vielä loppuvuoden, joskin orastavaa kasvuakin on nähtävissä.

Jukka Vilponiemi

5.3.2010 09:15

Nyt kysymme

Onko energiaverojen korottaminen mielestäsi oikein?

Kyllä Ei
Kuva: valmistuneita

 

Kuva: ylioppilaat

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Kehitys ilmo

 

Kuva: Oma lehti