Staart
Uusi Aika
Kuninkaanlahdenkatu 7, 28100 PORI, Puh. 044-7300 243, tilaukset ja levikkiasiat, puh. 044-7300 250.

Tutustu lehteen klikkaamalla kuvaa!

Uusi Aika

Tutustuminen vaatii Adoben Acrobat Readerin

 

Lukijan Kauppakori

Säkylän koulukeskustelu käy kuumana

Säkylässä on herättänyt keskustelua kasvatuksellisessa mielessä koulusuunnitelmissa esitetty ajatus siirtää kuudesluokkalaiset yläkouluun.

 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnallisneuvos Juha Nummelan (sd) mielestä kuudesluokkalaisten tulisi olla jatkossakin alakoululaisia.

- Olen keskustellut asiasta paikallisten asiantuntijoiden kanssa ja vakuuttunut, että tälle on vahvat opetukselliset ja kasvatukselliset perusteet. Järjestely on mahdollista, vaikka kouluverkkoa päätettäisiinkin supistaa.

Ongelmallisimpana, muttei mahdottomana, hän pitää tilannetta silloin Huovinrinteen koulun osalta, jossa tilat tulevat käymään ahtaiksi. Nummela kuitenkin uskoo oppilaiden vanhempien tavoin, että opetustilojen löytyminen on järjestelykysymys.

Nummela yhtyy kuntalaistilaisuudessakin esitettyyn toiveeseen, että yhteiskunnan on turvattava lapsille mahdollisuus riittävän pitkään lapsuuteen.

- Yhtenäiskoulun puuttuessa se varmistetaan toteutuu parhaiten nykyisellä jaolla.

Nummela sanoo päätöksentekijöiden saaneen kuntalaisten kuulemistilaisuudessa paljon mietittävää. - Esiin nousi mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joita on syytä vakavasti tutkia unohtamatta kuitenkaan tarvetta karsia kunnan käyttömenoja. Päättäjien on tehtävä arvovalintoja, pohtii Nummela.

Jouko Veijonaho

23.2.2010 09:00

Nyt kysymme

Aiotko äänestää presidentinvaalien toisella kierroksella?

Kyllä Ei
Kuva: HappyDance

 

Kuva: Porin sos.dem. Kunnallisjarjesto

 

Kuva: SDP Satakunta

 

Kuva: Turva

 

Kuva: Oma lehti